maanantai 30. maaliskuuta 2015

Teimpä ite: Kaapista koukun kautta uuteen elämään..

En ole käsityöihminen. En, vaikka haluaisinkin. Ja yritettykin on, mm. "Eroterapiana" olen virkannut isoäidinneliöitä yhtenä kesänä, terapiana se toimi kun taas tulos oli vähemmän kaunis. Koulun käsityötunneilla en osannut oikein mitään. Housun lahkeitten lyhentämisen opettelin kansalaisopiston kurssilla, päätyen tekemään sen kuitenkin omaan tyyliin. ;)


                                                             Taidonnäytteeni ;D


Toimintaterapiana käsityöt ovat hyvää harjoitusta. Olen käärinyt kynttilää, painanut tiskirättiin kuvia jne. Kaikkeen sitä on ryhdyttävä, jotta vointi kohenee. Nyt päädyin keräämään vaatekaapista rikkinäisiä vaatteita, joista leikkasin kuteita. Näistä virkkasin sitten enemmän tai vähemmän pyöreitä "kasvolappuja" meikin puhdistukseen ym. Tulos on varsin omintakeinen.


Olen huono heittämään tavaraa roskiin pohtien aina sen mahdollista uusikäyttöä. Nyt sain yhdistettyä ekologisen ajattelun hyötyyn. Kuteitten leikkaamisen vei toki hieman aikaa, mutta sitä on nyt olemassa. Hyvä mieli tuli kaupan päälle. Sekä ylpeys.

Colorful Canaryn video YouTubesta DIY Organic cotton facial rounds oli blondillekin ymmärrettävä video. Lanka oli videolla uutta, mutta kuteista onnistuu lähes yhtä hyvin. Tulos oli paljon kauniimpaa kuin omani, mutta kyllä nämä minulle ja läheisilleni kelpaa ! Jääpähän vaatteet elämään vielä pitkäksi aikaa ja aivan uudella lailla.

Kotikutoinen 



perjantai 27. maaliskuuta 2015

Kemikaalikutistus alkakoon!

Olen aika lailla nollasta sataan tyyppi, joka ei pahemmin harmaissa kahlaile. Eiköhän ole aika sitäkin  alkaa opettelemaan.. ;) Olen suuri "kemikaalikuluttaja" niin kosmetiikan kuin myös kodinhoidon kemikaalien suhteen. Vihreämpi elämäntyyli on kiinnostanut jo vuosia ja osin siinä on onnistuttukin. Olen harmikseni kuitenkin kova shoppailemaan hetken mielijohteesta, jolloin järki on jäänyt kotiin ja tulee ostettua tarpeetonta tarjouksesta ja usein juuri sitä ei niin puhdasta kosmetiikkaa.

Olen jo maininnut Biosignaturen ja sieltä saamani kimmokkeen perehtyä xenoestrogeeneihin. Olen aiemmin tehnyt postauksen myös Skin deep databasen käytöstä. Nyt olisi aika tehdä myös pitkän linjan muutoksia hitaasti, mutta varmasti. Uskoisin ajan olevan nyt sopiva, sillä Hullujen Päivien-esitteen kosmetiikkatarjonta ei saanut minua rinkuloimaan hullun kiilto silmissä YHTÄÄN MITÄÄN  esitteeseen. Madaran deodoranttia mietin kyllä hetken.

Luonnonkosmetiikka on loistava asia. Myös eläinkokeeton kosmetiikka on loistava asia. Mutta käsittääkseni kumpikaan ei vielä anna takuuta siitä, että kyseisen tuotteen kemikaalikuorma kaikki aineosat yhdessä on turvallisinta mitä itseensä voi läträtä ja vielä joka päivä.

Luonnonkosmetiikka tarkoittaa tuotteita, joiden tarkoitus on olla mahdollisimman vähän haitallisia niin ihmisille kuin luonnolla. Raaka-aineista ovat luonnosta peräisin mm. väri-ja säilöntäaineet, luonnonöljyt ja -vahat, hajusteet etc. Tätä  kaikkea säädellään sertifikaatein. Tiettyjä kemikaaleja ei luonnonkosmetiikassa käytetä kuten formaldehydin vapauttajia säilöntäaineena, silokoneja, parabeeneja,  PEG-yhdisteitä(etoksyloituja emulgaattoreita), keinotekoisia väriaineita tai hajusteita, EDTA:ta, parafiinia tai muita maaöljyjohdannaisia. Lähde

Taas eläinkokeeton kosmetiikka tarkoittaa sitä, että tuotteen testauksen tai raaka-aineiden valmistuksen missään vaiheessa ei saa olla käytetty eläinkokeita. Merkin on sitouduttava siihen, ettei myöskään tulevaisuudessa käytä eläinkokeita. Lähde

Nyt päädynkin omaan toimintaani. Aion tulevaisuudessa siirtyä yksi tuote tai käyttökohde kerrallaan kohti vähempi kemikaalista elämää. Suuret muutokset houkuttelevat, mutta pitkäkestoisuus on varmastikin niin jo olemassa oleville varastoille kuin mielenrauhallekin tärkeää. Jo omistamiani tuotteita kun en halua heittää roskiin vaan käyttää ne hyödyksi niin ekologian kuin taloudenkin kannalta ajateltuna.

Olen jo muutamassa tuoteryhmässä/tuotteessa tehnyt muutoksia, joista enemmän myöhemmin. Jatkossa mm. pyykinpesu, yleispuhdistus, hammaspesu, vartalon kosteutus jne tulee kokemaan muutoksia. Pala kerrallaan. :)


maanantai 23. maaliskuuta 2015

Spiruliinasta virtaa arkeen- otos lisäravinteista

Jo ennen viime keväistä sairastumista olin alkanut kiinnittämään huomiota niin ruokavaliooni, elämäntyyliini kuin onneenikin. Yhtenä uutena tekona oli Biosignature- ohjaajan palkkaaminen. Sainkin kehuja siitä, kun olin jo oma-aloitteisesti aloittanut spiruliinan käytön.

Spiruliinaa löytyy kotoani niin jauheena kuin tablettina. Jos käyttäjämukavuutta miettii on usean tabletin nieleminen pienempi vaiva kuin jauheen maun peittely esim smoothieen.
Netistä löytyy spiruliinasta jo tietoa enemmänkin, mutta kerrataan vielä lyhyesti.

Spirulina on sini- vihreä levä koostuen pienistä kasvin tapaisista mikro-organismeista , joka saa värinsä klorofyllistä (= lehtivihreä). Sen ominaisuutena on suuri proteiinipitoisuus (>65g/100g) ja runsas vitamiini- ja mineraaliainepitoisuus varsinkin B-vitamiinien ja raudan osalta.
Spiruliinan uskotaan vaikuttavan moneen eri sairauteen, mutta tutkimukset mm sen vaikutuksista immuunipuolustukseen, tulehdukseen/turvotukseen ja viruksiin ovat yhä kesken. Kuitenkin sitä jo käytetään mm ADHD, PMS, ylipainon, diabeteksen, stressin, uupumuksen, sydän- ja verisuonitautien sekä masennuksen hoitoon.

Itse aloitin spirulinan käytön toistuvien infektioiden ja siitä seuranneen väsymyksen hoitoon. Optimaalinen tulos jäi saavuttamatta sairastuttuani rajusti viime keväänä. Olen kuitenkin päässyt aloittamaan spiruliinan käytön uudestaan. Varsinkin sen sisältämä klorofylli kiinnostaa kehoa puhdistavan vaikutuksensa vuoksi runsaan lääkityksen jälkeen.

En usko spiruliinan olevan ihmeaine, mutta ajattelisin sen tuovan hyötyä stressillisiin elämäntilanteisiin varsinkin silloin kun ruokavaliokin on hyvin suppea. Jokainen on kuitenkin yksilö, joten käytön kannattavuutta kannattaa arvioida itse.
Lääkkeistä ainakin immunosupressanteilla löytyy merkintä yhteisvaikutuksesta spiruliinan kanssa.
Lähde.

Omat spirulinani ostan iHerbistä.Nutrex Spirulina Pacifica Pure Hawaiian Nature's Multi Vitamin 500mg  tai Now Foods Natural Spirulina 500mg. Now Foods on hieman halvempaa ja paketti on suurempi. Molempia otetaan kuusi tablettia päivässä.

Spiruliinaa poikkeuksellisesti 1000mg tablettina..perheessämme myös seniori- sekä harrastuskoirat syövät spiruliinaa... :)


...Asiaa tarkemmin tarkasteltua... Jatkossa taidan pysytellä lähinnä Nutrexin spirulinan käytössä, sillä siitä oli helposti löydettävissä tiedot sen kasvatuksesta ja käsittelystä sekä tärkeä maininta 'ei oo:sta' "Hawaiian Spirulina Pacifica is grown with deep sea water providing essential trace minerals and elements. Our patented Ocean Chill Drying technology ensures maximum nutrient levels. Grown
 in a Biosecure Zone, our Spirulina is free of pesticides, herbicides, gluten and lactose. Non-GMO project verified. Ideal for vegans." (Lähde)

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Luomilla pinkkiä ja tummaa itselle uudella tavalla

Olen ihastellut Cadence ja Huulipunaa savolaisittain - blogien värikylläisiä meikkejä. Pyysimpä Huulipunaa savolaisittain blogiin pinkkiä meikkiäkin... Nyt kun inspiraatiota on imetty muilta, niin sain räpellettyä itselleni silmämeikin minulle uudelle tavalla. Pinkkiä olen käyttänyt aiemminkin ( ja reilusti), mutta tummaa luomiväriä olen käyttänyt lähinnä varjostuksena ja asettelu on ollut silmän sisänurkasta alkaen AINA vaalea-väri-tumma. Nyt siis jotain uutta..

Pinkki näkyy harmittavaisesti vain aavistuksen kuvassa...

 Aikuimaisesti osa hiuksistani on raidoitettu pinkillä- pitihän sitä jotenkin pyörätuolista saakka näkyä.. Nyt raidat kasvavat pois, vielä en ole päättänyt miten " työtukka" sopii niiden kanssa yhteen.
Rapatessa roiskuu ja samalla idealla on meikkikin tehty. ;)

- pohjana E.l.f studio Long-lasting Lustrous Eyeshadow sävyssä gala
- kaikkialla muualla the Balmin shady Lady vol.2 paletin oikean yläkulman insane jane
- keskellä luomea Viva la Diva paletin oikea yläkulma (paletilla ei ole tarkempaa nimeä)
- ylärajauksena Lumenen eyeliner ja alarajauksena Rimmelin Scandaleyes musta rajauskynä pehmennettynä the Balm paletin luomiväreillä
- kulmaluulla VlD paletin vasen yläkulma


Kokeilin ensimmäistä kertaa Elfin 'whipped gel' Long-lasting lustrous eyeshadow sävyssä gala, josta sai kerrostamalla ihanan tumman ja kimaltelevan pohjan. Oikein säälitti peittää kimmellys tha Balm paletin oikean yläkulman luomivärillä insane jane. Balmin paletti on jäänyt harmittavaisen vähälle käytölle, mutta koetetaan pärjätä. Janea levitin koko luomelle ja alarajauksen päälle. Keskelle luomea taputtelin ihanan pinkkiä Viva la Diva paletista. Niin paljon sitäkin palettia on tullut käytettyä, että nyt nimeä etsiessäni huomasin pohjassa maininnan compact powderista ja high lighterista.. Ne löytyivät piilottelemasta luomivärien alta..blondi kuin blondi.. ;)

- poskipunana MNY my blush karkkipinkki sävyssä 201

Vaikka kokeilu on uusi ja hiomista kyllä löytyy, tunnen silti oloni kotoisaksi tässä meikissä.

Kokeiletko uusia meikkaustyylejä vai oletko urautunut tuttuun tyyliin?

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Kevättä varpaissa..

Varpaankynsissäni on periaatteessa aina lakkaa. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ikävä lyllä joutuessani viime keväänä yllättäen sairaalaan olin juuri poistanut lakat ideana ottaa geelilakkaukset. Kriisin keskellä ihminen voi keskittyä yllättävän pieniin asioihin. Muistan istuessani suihkupyörätuolissa kokeneeni " suurta tuskaa" tuijotelllessani alastomia ja kellertäviä varpaankynsiäni. Uuteen tuttavuuteeni suihkupyörätuoliin en sen sijaan kiinnittänyt huomiota. Suojautumista varmaankin uudelta todellisuudelta. Rakas työtoverini ymmärsi minut tuntien hätäni ja ilmestyi yhdellä vierailullaan paikalle mukanaan pieni nyssäkkä lakkoja ja kynsilakanpoistoliinoja. Sain pinkit kynnet ja uuden ihailun kohteen suihkussa.




Suttusta, mutta riittävän hyvää.. :D

Nyt virittäydyin kevään tunnelmiin.. Lakkaukset eivät ole siistit, mutta kelpaavat. Pohjalla ja päällyslakkana Lumenen hoitava alus- ja päällyslakka. Kerros aika paksua Ruby kisses Hd: Hot Pink Pants ja isovarpaan kynsiin Seppälän alekorista löytämäni kultaiset sydäntarrat. Viimeinen kerros Star nails Formula 1 Rapid Dry: ta.

Me happy! You happy?;)


perjantai 13. maaliskuuta 2015

Ostoksilla Glitterissä...

Viime viikolla pääsin käymään kaupoilla ja pitihän sitä käydä sitten useammassa. Glitterissä oli tarkoitus vain katsella, mutta mukavan myyjän myötä shoppailuakin tapahtui. :)

Ihana pöllöhuivi taisi olla kevään uutuuksia ja veikeät hahmot monine väreineen piristää asua kuin asua. Mielestäni huivi oli tarjouksessa vajaa 10€ normaalin n. 12€ sijasta. Täytyy myöntää, että huivin " flaati" pohjaväri on hieman mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta kokeillaan!

Pinkit kieputettavat papiljottipatukat tuli ostettua jos kuitenkin sitä tukkaa tulisi joskus laitettua - ja ilman lämpöä. Nämä olivat hieman turha ostos, sillä patukoita voisi tehdä ainakin niin foliosta kuin vessapaperistakin. Mutta onhan nämä sentään pinkit. Ja söpöt. :D





Omistan Tangle teezerin, jota ilman en haluaisi enää elää. Ikävä kyllä omani on omassa kodissani, joten jo viime syksynä ostin vanhempieni luo pantterikuvioisen korvikkeen Glitteristä. Pantteriharja majailee nykyään suihkussa, jossa hoitoaineita muhitellessa setvin hieman takkuja. Aivan loistava! Kun takkuja kerran riittää, niin ostin zeebra- kuvioidun oman kodin suihkuun tulevaisuutta ajatellen. Tangle teezerin voi säästää sitten edelleen suihkun jälkeen.

Värikkäitä pinnejä voi tuskin kukaan vastustaa.. Taidan kerätä jo tuhatta ja yhtä pinniä. Onneksi edes se harrastus on halpa.. ;)

Oletko jo itse virittäytymässä kevääseen? 

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kicksin Brow wax shaper ja vielä kävellen!

Kuntoutumisessa on päästy jo niin pitkälle, että päädyin jättämään pyörätuolin kotiin kun käväisin lyhyellä reissulla ostoskeskuksessa. Olipa hieno tunne ! Ensimmäinen kerta ja olo oli aika ihmismäinen. Hihkaisin Kicksissä käydessäni myyjälle, että viime kerralla oli vielä pyörätuoli mukana..:D

Mukaani tarttui Kicksin oman sarjan Brow Wax Shaper sävyssä blonde. Pyörin kyllä Anastasia Beverly Hillsin tuotteidenkin vieressä. Anastasia brow pomade olisi kiinnostanut, mutta onneksi vaalein väri oli lopussa. Tummempi väri tuntui taas hieman punakalta. Vielä kun Kicks-sarjan tuotteet olivat -20% oli ostopäätös tehty.


Kynän jälki on sopivan pehmeää ja vahamaista. 

Meikkaamaton kulmakarvani

Kynästä tulee reilusti väriä ja jopa yllättävän tumma tulos.

Inci 1/2

Inci 2/2


Pelkästään kulmien laitolla saa kasvoihin ryhtiä. Ja ryhtiähän tässä kaivataan. ;) Olen pitänyt kynän jäljestä ja se on ollut omiaan meikittömiin hetkiin. Jos haluan tehdä kunnon meikin, niin silloin käyttänen kulmakynää. Ainoana pienenä miinuksena voin todeta kulmiin jäävän vahamaisen tunteen, joka on minulle uutta. Aivan kuin salaa sormi hipaisee aina välillä kulmaa ja huomaa yhä uudelleen sen pienen vahamaisen pinnan, jonka kynä on jättänyt. Uskoisin, että jos olisin aiemmin käyttänyt kulmavahaa, niin tunne ei olisi minulle niin uusi ja ihmeellinen.

Suosittelen lämpimästi! Normaalihinta on 8,90€ ja nyt alennuksen jälkeen hintaa jäi 7,12€.

Onko sinulla eri tapoja laittaa kulmasi tilanne - ja päiväkohtaisesti?:)