Pienin askelin kohti työelämää

Kun on ollut pitkään poissa työelämästä ja oikeastaan myös sosiaalisesta elämästäkin mukaan lukien kaupoissa käynnit, kahvittelu, juhlimiset tai oikeastaan mikään asiointi kodin ulkopuolella apteekkia, kuntoutuksia ja sairaalakäyntejä lukuunottamatta, niin nyt tutisee pöksyt. Rohkaisin mieleni ja kysyin mahdollisuutta tulla seuramaan oman alani töitä ja se tehtiin hyvinkin mahdolliseksi. Ja vielä todella ymmärtäväisesti minua kuunnellen. 

Olen ollut yli viisi vuotta pois työelämästä. Tarkalleen ottaen kohta seitsemän vuotta. Niin kauan kuntoutuminen on vienyt aikaa ja toki tulee vielä viemäänkin aikaa. Viimeisten parin vuoden aikana ennen koronaa olen ollut joitakin pätkiä muutaman tunnin viikossa töissä. Joistakin on jäänyt parempi mieli kuin toisista. Kuntoutusten, palautumisen ja työminän asiantuntijuuden yhdistäminen vie rajallisista voimavaroistani yllättävän paljon.

Sanoisin olevani kovinkin epävarma. Liikkumisen rajoitteet, yllättävä uupuminen ja työelämän hektisyys ovat paketti, jossa kaikki osat eivät voi saada yhtälailla huomiota. Olen yllättynyt siitä, miten työelämään palaaminen asteittain herättää toisissa työntekijöissä tunteita. Olisin luullut, että motivoitunut työhön palaaja otettaisiin positiivisesti vastaan ja vielä ymmärryksellä. Toki ymmärrän, että työntekijät ovat valmiiksi kuormittuneita. Onkin harmillista, että hyvin pieniä työmääriä ei tueta yhteiskunnassa vaan esimerkiksi työhön paluu KEVAn työkokeilun kautta edellyttää 20 työtuntia viikossa. Se on ota tai jätä. Mikäli siihen tuntimäärään ei pysty, ei työhön paluu ole vielä ajankohtaista omista toiveista huolimatta.   Tämä on oma kokemukseni kun olen keskusteluja KEVAn kanssa käynyt.

Eilisillan plarasin Pinterestistä työvaate ideoita. Toki voisin perehtyä myös ammattikirjallisuuteen sen ajan, mutta tässä täpinässä tämä oli älyllisesti sopivampi ratkaisu. En todellakaan tiedä mitä laitan päälleni. Helppoja, mutta asiallisia vaatteita. Farkut, nätti paita ja villatakki sekä huivi taitaa olla vaihtoehdoista paras. Seuraavaksi aloin pohtimaan meikkiä - miten meikata kun maski peittää suurimman osan kasvoista. Laitanko meikkivoidetta koko kasvoille vai vain otsaan? Entäpä poskipuna? Pohdin myös lakkaisinko varpaankynteni, voisihan se tuoda itselle itsevarmuutta vaikka kukaan ei niitä näekään.. 

Laukkukin on ongelma. Rullailen pyörätuolilla, joten kädet on oltava vapaana. Crossbody laukku olisi kiva, mutta olisiko reppu kuitenkin vielä näppärämpi pyörätuolin takana. Laukkuun pitäisi saada mukaan ainakin vesipullo, pieni termospullo teetä, jonkinlainen pieni piristävä välipala, työpapereita, avainnauha, lompakko, meikkipussi (!), lääkepussi, kalenteri ja varmastikin käsidesi sekä silmälasien putsauslappuja. Useampi tasku laukussa olisi hyvä, jotta kassin kaivelu ei kuluttaisi ylimääräistä energiaa. 

Kengissä on hyvä ottaa huomioon se, että käyttäessäni toista jalkaa käsieni apuna pyörätuolin liikuttamiseen, kengän pohja ei saisi olla liukas. Aina niin mukavat muodottomat talvisaappaani lampaan karvalla vuorattuna eivät ehkä tähän tilanteeseen ole sopivat...

Kun sisäistä itsevarmuutta on naftisti, niin näköjään korvaan sitä ulkoisesti. Fake it till you make it, kuten joku viisas on joskus sanonut..

Onko sinulla ollut kokemuksia paluusta työelämään poissaolon jälkeen? Saatko ulkoisiin asioihin panostamalla itsellesi lisää itsevarmuutta? Olisiko sinulla minulle viime hetken vinkkejä?

Kesäpukeutumisen top 5 vaativampaankin menoon...

Tämä kesä on ollut erilainen kuin mikään aiempi kesä. Tyypillinen kesäpukeutuminen on pääasiallusesti korkeat korot, farkkuhame, tyttömäiset topit, ohuet villatakit ja värikkäät laukut. Kunnon blondilookki pyöreine pyllyineen, kiharrettuine hiuksineen ja avoimine kaula-aukkoineen. Ja toki mahdollisimman paljon huulikiiltoa ja tietty pinkkiä !

Koska suurimman osan kesästä olen viettänyt pyörätuolissa ja kävelyn opettelussa, suurena ongelmana oli pukeutuminen vaikka se varmasti voi kuulostaa pinnalliselta. Keinokuituinen (?) musta pyörätuoli on hiostava, nivuset aina hikiset ja vähäinenkin ponnistus saa hien helmeilemään. Myös kenkien piti olla tukevat kävelyharjoittelua ajatellen.
Mikään aiempi tyylistäni,  paitsi toki huulikiilto , ei sopinut arkeeni.


Tässä siis kesän 2014 suosikit niin pyörätuoliin kuin ilmankin..

1. Legginsit

Olen pitkään inhonnut legginssejä, enkä ole ymmärtänyt niihin liittynyttä ihastusta. Olen ajatellut niiden loppuessa polven alle vain katkaisevan jalkalinjan. Olen myös kokenut ne ehkä hieman liian anteeksiantavaisiksi kesäkilojen suhteen.
Nyt oli toinen ääni kellossa. Hyvin on pärjätty ja mielestäni myös tyylikkäästi legginsit jalassa. Käytössä oli niin ( kaikki pohjemittaisia) siniset; mustat; mustat pitsireunalla (pitsi siis puntin suulla ) kuin mustat, joissa oli kivasti pohkeen kohdalla mustaa läpinäkyvämpää kangasta.
Vaikka nousit tuolista, niin peppu oli aina varmasti peitetty, nopeasti kuivuvat sekä helpot nostaa ja laskea. Näppärät myös kuntoutuksessa.
Ehdottomat suosikit oli Indiskan pitsipunttiset legginsit.


2. Tunikat

Ah autuutta. Istuessa kaikki makkarat pursuavat ja sitä vielä enemmän huonona päivänä ja hikisenä. Tunikoissa oli minulle tyypillisiin verrattuina hieman kiinninäisempi kaula-aukko.
Paljon kivempi on istua kiristämättömissä vaatteissa sekä toki näppärät myös jumpassa. Mikäli nousin ylös niin peppu ja reidet olivat kuitenkin peitossa, kuten toki myös istuessakin... Aikaa kun tuntui olevan paljon enemmän itsensä kroittiseen tarkkailuun.
Lempparini oli ehdottomasti uusi ostos Prismasta - Gossip sarjan hihaton tunika/hame, jossa oli nauhakuja uumalla. Itse ostin tämän vahvan sinisenä, mustiakin olisi toki ollut. Hinta mielestäni n. 20€ paikkeilla.


3. Kevyt, löysä napillinen villatakki 

Sisätiloissa sekä illalla käytin yhtä lempivillatakeistani. Ikivanhaa ketjuliikkeen villatakkia, jossa on reikäinen kangas, istuva rinnoista, mutta sen jälkeen levenevä. Nätti myös nappi/napit kiinni. Vyötärölle loppuvana villatakkina ei jää kelatessa pyöriin kiinni eikä myöskään hidasta käsien liikettä. Näppärää on, jos villatakki on löysempi, jotta sen saa myös pään yli nopeasti vedettu, jos kuntoilussa tulee kuuma.
Vinkkinä kehottaisin suuntaamaan kirpputorille, josta suurin osa villatakeistani on peräisin.


4. Tukevat tennarit

Aikaisemmassa elämässä olin hetkellisessä mielijohteessa ostanut itselleni värikkäät Gaborin nahkaiset tennarit. Eivät olleet päässeet vielä kulutuksen makuun ennen tätä kesää. Kenkäni ovat oranssinpunaiset ja myönnän, että välillä väri aiheutti haastetta yhdistelyssä. Mutta, taikakengät ovat olleet, sillä minäpä olen käyttänyt niitä melkein joka päivä ja alun seisomaan nousun opettelusta on päästy jatkuvasti piteneviin kävelymatkoihin! :D
Suosittelen hankkimaat hyvälestiset, mutta samalla toki naiselliset tennarit, joita lupaat ja vannot pitäväsi hyvin. Omat kenkäni maksoivat aiemmin yli 100€, mutta nyt hintaa ajatellessani voin vakuuttaa, että en ole pettynyt. Kengät tuntuvan nahalle tyypillisen muotuotuvuuden takia aina vain paremmalta. Satsaa laatuun siis asioissa, joita aiot käyttää pitkään ! (omani oli toki heröteostos tyypilliseen tapaani... ;))


5. Olan yli menevä pikkulaukku arkikäyttöön

Olen välillä kokemut kuin olisin huonosti suunniteltu auton säilytyslokerikko tai kengurunpussin omaava pyörätuolipotilas. Kumpikaan ei lohduta. Vaikka istuessani tuolissa on selkänojassa pussi tavaroita varten. Siinä on pienet tarrat, jotka voivat hyvällä tuurilla pitää pussin kiinni. Yleensä tuuri on loppunut siinä kohtaa. Kaikki kävelevät siis näkevät sisällön, toki epärehellisyyttäkin voi esiintyä varkauksien muodossa ja tuolin kasaanlaitto on haastavaa jos pussissa on suojeltavia tavaroita.
En ole ikinä oikein ymmärtänyt olan yli ristiin meneviä laukkuja. Olen ajatellut niiden kuuluvam äitini ikäpolvelle. Nyt ymmärrän niiden kätevyyden.
Laukku ei häiritse kelaamista; sen verran pieni, että voin kääriä remmin laukun ympäri  ja laittaa sen selkänojalliseen pussiin niin halutessani ja tietenkin pieni koko ja näppärä avautuminen pitää minulle tärkeät asiat näppärästi "sydäntäni lähellä" . Omassa olkalaukussa kulkee mukanani kännykkä, pieni kännykkä/rahapussi, huulipuna, nenäliinoja sekä pieni muistivihko kynällä mahdollisten kognitiivisten ongelmien vuoksi. Ja tietenkin Sisu-aski.
Oman laukkuni olen löytänyt kirpputorilta, suunnittelin sen kylläkin baarikäyttöön, mutta nyt huomaan sen arkikäytön ihanuuden. Rakkautta!

Loistava oli huomata kuinka paljon pystyin turvautumaan oman vaatekaappini sisältöön yllättävässä pukeutumiskriisissä. Uskoisin kuitenkin, että kirpparireissulta olisin kykenyt samat löydöt tekemään pulleasta (46-50) koostani huolimatta..
Ja toki kaikki tämä ihanuus kuorrutetaan aina huulipunalla/-kiillolla, pörröisellä tukalla koristeen kera ja huonolla huumorilla..