tiistai 20. lokakuuta 2015

Zaon uusi kulmapuuteri ja muutama sananen I love me -messuista

Kävin I love me - messuilla sunnuntaina. Oikeastaan kyseessä oli ensimmäinen kerta sairastumisen jälkeen kun olen "ulkomaailmassa" näin suuressa mittakaavassa. Junamatkat, Pasilan toimimaton hissi sekä rullailu paikasta toiseen oli totta puhuen haastavaa. Onneksi tuoli oli alla ja lykkääjä oli mukana. ;)

Ainut tiski, jossa jaksoin todella innostua kunnolla asioimaan oli Zaon oma. Ja hyvä niin, sillä palvelu oli loistavaa. Sain rauhassa valita värejä neuvojen kera ja minua palvellut rouva oli hyvin sydämellinen. Tämä kohtaaminen pääsee yhdeksi päivän kohokohdista yhdessä aina yhtä hehkeän Anuliisa Uotilan sekä glitz8glam-blogin Minnan tapaamisen kanssa. Kokemuksena oli myös hienoa tutustua vyöhyke - sekä Rosen-terapiaan, joka todella vaikutti rentouttavasti kehooni jo pelkästään lyhyen näytehoidon aikana.


Eyebrow powder 262 toinen vasemmalta täyttöpakkauksessa


Ostin itselleni Zao:n uuden eyebrow powderin sävyssä 262 sekä näppärän kulmasiveltimen, jonka toisessa päässä on sivellin ja toisessa harja muutaman muun tuotteen lisäksi. Sävyjä kulmille oli kolme, joista omani on keskimmäinen. Vaalein on kylmähkö omani ollessa hieman enemmän lämpimä. Tummin sävy oli kyllä tumma. Olen tottunut käyttämään vain kulmakynää, vaikka olen jo aiemmin ostanut Anastasia Beverly Hillsin kulmapaletin sekä Kicksin browwax shaperin.


Väritön kulma. Älkää häiriintykö hieman levinneestä rajauksesta...:)


Lopullinen meikki. Silmissä useampaa eri väriä, 
kulmissa Zao:n eyebrow powder 262.

Yritän tavoitella kulmissa hieman "pehmeämpää olemusta" ja näin yhden kokeilukerran jälkeen voin kehaista olevani tyytyväinen näpäkkään siveltimeen ja kulmiin hyvin tartuvan värin suhteen.:) Kulmani eivät ole varmaankaan koskaan täydelliset, mutta tästä on hyvä aloittaa. :D



Oletko tyytyväinen kulmiisi? Millä meikkaat kulmasi? 

6 kommenttia:

  1. Harmittaa kun itse en päässyt messuille, olisi ollut paljon nähtävää ja ostettavaa ;) Kivan hempeää tuo luomiväri, voisi pikkujouluihin ollakin kiva laittaa itsekin vähän kimalletta kehiin ;) Mukavaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Messuilla oli kyllä paljon nähtävää. Siellä olisi saanut kulumaan useamman päivän. :) jos sitten ensi vuonna?
      Glitteri on niin ihanaa, joten jos ei muuten niin pikkujouluissa on kiva kuorruttaa itsensä kimalteella!;)
      Kaunista viikonloppua!:)

      Poista
  2. Nyt alko harmittamaan kun kävelin tämän Zaon luomivärisysteemin ohi :/ No mutta, kyllä mulla noita luomivärejä on ihan tarpeeksi, mutta toi on vaan niin I H A N A ! Ja kaunis meikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mirtsu kauniista kommentistasi!:)
      On se joskus hyvä näinkin päin aiheuttaa tuotehimoituksia... Tuntuu, että sun blogista löydän ostettavia tuotteita aikalailla aina...;)
      Zao:hon kannattaa kyllä tutustua. Tykkään pigmenttisistä luomiväreistä ja kaikessa ekologisuudessaan pigmentti näissä on silti mitä parhain... ;) ei puhuta Zao:n pohjasta, poskipunista ym... Ne on myös aivan loistavia!!

      Poista