lauantai 10. lokakuuta 2015

Superhelppo kurpitsakeitto!

Olen helpon ruuan kannattaja. Rakastan laittaa ruokaa tunteella ja reilusti improvisoiden. Nauttia tuloksista, joka on jokaisella kerralla erilainen. Reseptejä muokkaan ja yksinkertaistan surutta ilman turhia paineita. Sutta tai sekundaa, mutta kaikki syödään.. :)

Sain lahjaksi kurpitsoja - spagettikurpitsaa ja hyvin pulleaa kesäkurpitsaa. Spagettikurpitsan siemenet ystäväni oli saanut minulta ja kasvattanut suurensuuret kurpitsat kompostin päällä. Ja ihan jaettavaksi saakka. Päädyin kehittelemään helpon ja maukkaan kurpitsakeiton kaapissa olleista aineista.

Kurpitsakeitto (iso kattilallinen)
Voita
(4) sipulia
(3-4) valkosipulinkynttä
Loraus vettä
Kurpitsa reiluina paloina kuorineen ja siemenineen
Kasvisliemikuutio
Suolaa
Mausteita
Pkt Koskenlaskijajuustoa
Ruokakerma

Kuori ja paloittele reilusti sipulia ( itse käytin 4 sipulia) ja laita sulaneeseen voihin hautumaan. Purista joukkoon valkosipulinkynnet (itse käytin 3-4 kynttä). Pyörittele kattilassa. Lisää joukkoon loraus vettä, jotta ei ainakaan pala pohjaan ja höyryävä vesi kypsentää myös kurpitsaa. Lisää kurpitsaa paloina ja välillä sekoittele. Hillitse halusi lisätä lisää vettä, sillä kurpitsa pehmetessään  antaa riittävästi nestettä. Hauduta hetki miedolla lämmöllä kattilan kansi kiinni ja aina välillä  sekoitellen. Lisää mausteet sekä ruokakerma. Lopuksi murenna joukkoon koskenlaskijajuusto ja sekoittele.

Sipuli on hyvää ja terveellistä. Reilut sipulinpalat peitävät koko kattilanpohjan.

Sipuli ja valkosipuli voissa haudutettuna.



Kurpitsanpalat leikkaan vielä vähän pienemmiksi paloiksi.

Kurpitsanpalat jo hieman pehmenneenä. 

Aivan ihana kasvisliemikuutio luomukaupasta - gluteiiniton ja laktoositon

Hauduttelun ja sekoittelun tulosta

Herkkukeitto on helppo lämmittää mikrossa 
ja riittää syöjistä riippuen useammalle aterialle. 


Pidätkö keitoista? Improvisoitko vai toteutat tiukasti reseptejä? Onko sinulla reseptiä, jonka haluaisit jakaa! 

2 kommenttia:

  1. Tässä onkin hyvä ohje kokeiltavaksi, olen miettinyt kasvisruokia nimittäin kokeilla tässä syksyn aikana kun tuntuu ettei liha sovi mahalleni :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kommentoit!
      Olen itsekin huomannut, että välillä liha ei tahdo oikein olla vatsani kannalta paras vaihtoehto. Varsinkin raskaampana kokemani possu.
      Tämä on helppo kasvisruoka ja kurpitsadiilerini vinkkasi laittavansa joukkoon peruna-sipulisekoituspussin ja soseuttavansa koko keiton. On siis varaa valita!😄

      Poista