sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Elämä on aallokkoa...

Vasta äskettäin julistin elokuun olleen onnellista aikaa. Ja sitähän se on edelleenkin. Siihen kuitenkin verrattuna syksyni on ollut harmaampaa ja tuulisempaa. Raadollisempaa elämää.

En ole ollut helppo ystävä sairastumiseni jälkeen, enkä varmaan sitäkään ennen. Ymmärrän. Haasteita kohdatessasi näet, ketkä ovat niitä jotka tulevat pysymään vierelläsi. Ihminen ei tarvitse montaa ystävää, yksi hyväkin riittää. Jotkin suhteet, on kyseessä sitten ystävyys tai parisuhde, eivät ole tarkoitettu kestämään arkea. Hyvästelen jälleen yhden ihmisen ja luotan siihen, että maailmalla on minulle vielä jotakin parempaa tarjottavaa...

Haluaisin jakaa uuden voimakappaleeni, jos se koskettaisi jotain toistakin...

Juha Tapio- Kelpaat kelle vaan...

Ja ne ystävät, jotka tulevat ja pysyvät rinnallasi ovat kultaakin arvokkaampia. Esimerkkinä yllätyskökkäporukan aikaansaannos. He organisoivat oma-aloitteisesti pienellä porukalla oman kotini pihalle aitauksen, jotta terapiakoirani Sweetie pääsisi asioilleen josjakun pääsen käymään omassa kodissani. Mahdollisuus kotokokeiluun tarjoutuikin ja Sweetin riemulla ei ollut rajoja. Koira, jonka mielestä ulkona olo tekee tassuille pahaa, pyöri ja hyöri vikisten kun tajusi, että pääsee taas omaan aitaukseen. Kiitollisuuteni on rajatonta, tälle koiralla mikään ei ole liian hyvää...


Sweetien oma piha...:)

Kun aloitin bloggaamisen olivat sosiaaliset suhteeni lähinnä taksikuskien ja fysioterapeuttien varassa. Blogin kirjoittaminen ja saamani kommentit ovat merkinneet minulle valtavasti ja tuoneet voimaa jaksaa taivallustani raskaan kuntoutumiseni aikana. Haluankin kiittää teitä kaikkia. Jokaisella teistä on merkitystä elämälleni!:)