HALT - ja hermostuin

Miellän itseni hyvinkin pitkäpinnaiseksi ihmiseksi. Koen olevani kiltti, empaattinen ja joustava. Mutta on päiviä ja hetkiä jolloin parhaimmat puoleni jäävät kauas unholaan. On asioita nk. triggereitä, jotka toimivat laukaisijana saaden padot murtumaan. Ajattelisin, että on olemassa asioita ja tapahtumia, jotka herättävät meissä negatiivisia tunteita ja sitten on niitä, mitkä johtavat ja aivan kuin herkistävät siihen, että tunteiden säätelymme saa tarpeekseen ja hermostuminen tai se negatiivinen tunne purkautuu. Olkoon tämä nyt keittiön pöydän ääressä tapahtuvaa psykologiaa. Aluksi vuodatusta, sitten asiaa. 

Yksi asioista, joka herättää kovasti tunteitani on ihmisten kyky olla käsittämättä, että kaikki vammat eivät ole näkyviä ja oireistokin voi vaihdella päivittäin ja jopa hetkittäin. Vaikka vammasi/ominaisuutesi olisi juuri sillä hetkellä näkymättömissä, ei se tarkoita sitä, että sitä ei olisi. Voi olla, että olet tsempannut, ennakoinut, lääkinnyt tms itsesi ja juuri sillä hetkellä voit vaikuttaa siltä kuin kaikki olisi normaalisti pienen hetken ajan. Kukaanhan ei tiedä sinun omaa todellisuuttasi kehosi sisällä, kipuja tai tarvettasi ponnisteluineen olla osana yhteiskuntaa. Ja voidaanko todella sanoa, että vammasi/ominaisuutesi (voin käyttää myös ominaisuus sanaa ainakin itseni kohdalla, koska koen sairastumiseni/vamman olevan osa minua ja pyrin aina kun mahdollista suhtautumaan siihen niin positiivisesti kuin kullakin hetkellä pystyn) on este osallistumiseesi yhteiskunnassa. Sen sijaan, että asioita siirretään muille tehtäväksi, olisi ulkopuolistenkin hetken hyvä pohtia, voisinko tässä tilanteessa ajatelle kuinka hienoa on, että rajoituksista huolimatta hän tekee itse ja olisiko jotain miten voisin mahdollistaa/auttaa tässä tilanteessa. 

Sitten asiaan, jonka haluaisin jakaa kanssasi. Ehkäpä siitä voi olla jonain päivänä apua tai jo käytät tätä. Kyseessä on neljän tunteen ”omakysely”, joka jo itsessään kehottaa lopettamaan ja pohtimaan hetken omia kokemuksia. HALTia on käytetty esimerkiksi addiktioista toipumiseen. Mutta mielestäni se sopii oikein hyvin jokapäiväiseen arkeen ja sen haasteisiin.

HALT on hyvä kirjainyhdistelmä. Halt tarkoittaa saksaksi lopettaa, mutta tässä tilanteessa sana tulee: 

H- hungry eli nälkäinen

A- angry eli vihainen

L- lonely eli yksinäinen

T- tired eli väsynyt

HALT:ista kuulin ensimmäisen kerran parisen vuotta sitten. Tämän jälkeen olen lukenut siitä jonkin verran ja ottanut sitä käyttöön niin omassa kuin muiden elämässä ( tiedättekö aikuisten miesten nälkäkiukut?!?). Monipuolisuus on oikeastaan HALTissa palvellut itseäni parhaiten. Mikäli huomaan, että mielialani laskee ja voin huonosti, pohdin onko syynä nälkä, vihaisuus, yksinäisyys tai väsymys. Käyn nämä tunteet läpi ja katson tuntuisiko joku niistä sopivalta. Mikäli tuntuu, yritän korjata asian. Lepään, soitan jollekkin tutulle, syön tai hyväksyn ärtymykseni ja hengittelen. Jos huomaan, että olen esimerkiksi tekemässä vauhdikkaita ratkaisuja, sanomassa asioita joita voisin jättää sanomatta, pysähdyn ja lopetan. Käyn HALTin läpi ja annan ajan hieman kulua. Otan vaikka pissatauon. Voin myös ennakoida ja jättää asioita tekemättä, kunnes vointini paranee.

Omien tunteiden ja kehon viestien ohittaminen on ainakin minulle välillä liiankin helppoa. Elämä vie mukanaan. Nämä neljä kirjainta akronyyminä eli lyhennesanana saa minut välillä pysähtymään ja pohtimaan asioita. Sekä välillä tekemään parempia ratkaisuja. Harvemmin asioilla on hengenhätä. 

Tänään HALT saa minut antamaan itselleni anteeksi. Kyllä, hermostuin. Ja se harmittaa.  Ruksin kuitenkin itseni kohdalla kaikki neljä kirjainta. Olen nälkäinen, vihainen, kovin yksinäinen ja uskomattoman väsynyt. Korjaan nämä asiat niin hyvin kuin taidan ja otan opikseni. Hetken päästä minun on jo parempi olla. 

Pienin askelin kohti työelämää

Kun on ollut pitkään poissa työelämästä ja oikeastaan myös sosiaalisesta elämästäkin mukaan lukien kaupoissa käynnit, kahvittelu, juhlimiset tai oikeastaan mikään asiointi kodin ulkopuolella apteekkia, kuntoutuksia ja sairaalakäyntejä lukuunottamatta, niin nyt tutisee pöksyt. Rohkaisin mieleni ja kysyin mahdollisuutta tulla seuramaan oman alani töitä ja se tehtiin hyvinkin mahdolliseksi. Ja vielä todella ymmärtäväisesti minua kuunnellen. 

Olen ollut yli viisi vuotta pois työelämästä. Tarkalleen ottaen kohta seitsemän vuotta. Niin kauan kuntoutuminen on vienyt aikaa ja toki tulee vielä viemäänkin aikaa. Viimeisten parin vuoden aikana ennen koronaa olen ollut joitakin pätkiä muutaman tunnin viikossa töissä. Joistakin on jäänyt parempi mieli kuin toisista. Kuntoutusten, palautumisen ja työminän asiantuntijuuden yhdistäminen vie rajallisista voimavaroistani yllättävän paljon.

Sanoisin olevani kovinkin epävarma. Liikkumisen rajoitteet, yllättävä uupuminen ja työelämän hektisyys ovat paketti, jossa kaikki osat eivät voi saada yhtälailla huomiota. Olen yllättynyt siitä, miten työelämään palaaminen asteittain herättää toisissa työntekijöissä tunteita. Olisin luullut, että motivoitunut työhön palaaja otettaisiin positiivisesti vastaan ja vielä ymmärryksellä. Toki ymmärrän, että työntekijät ovat valmiiksi kuormittuneita. Onkin harmillista, että hyvin pieniä työmääriä ei tueta yhteiskunnassa vaan esimerkiksi työhön paluu KEVAn työkokeilun kautta edellyttää 20 työtuntia viikossa. Se on ota tai jätä. Mikäli siihen tuntimäärään ei pysty, ei työhön paluu ole vielä ajankohtaista omista toiveista huolimatta.   Tämä on oma kokemukseni kun olen keskusteluja KEVAn kanssa käynyt.

Eilisillan plarasin Pinterestistä työvaate ideoita. Toki voisin perehtyä myös ammattikirjallisuuteen sen ajan, mutta tässä täpinässä tämä oli älyllisesti sopivampi ratkaisu. En todellakaan tiedä mitä laitan päälleni. Helppoja, mutta asiallisia vaatteita. Farkut, nätti paita ja villatakki sekä huivi taitaa olla vaihtoehdoista paras. Seuraavaksi aloin pohtimaan meikkiä - miten meikata kun maski peittää suurimman osan kasvoista. Laitanko meikkivoidetta koko kasvoille vai vain otsaan? Entäpä poskipuna? Pohdin myös lakkaisinko varpaankynteni, voisihan se tuoda itselle itsevarmuutta vaikka kukaan ei niitä näekään.. 

Laukkukin on ongelma. Rullailen pyörätuolilla, joten kädet on oltava vapaana. Crossbody laukku olisi kiva, mutta olisiko reppu kuitenkin vielä näppärämpi pyörätuolin takana. Laukkuun pitäisi saada mukaan ainakin vesipullo, pieni termospullo teetä, jonkinlainen pieni piristävä välipala, työpapereita, avainnauha, lompakko, meikkipussi (!), lääkepussi, kalenteri ja varmastikin käsidesi sekä silmälasien putsauslappuja. Useampi tasku laukussa olisi hyvä, jotta kassin kaivelu ei kuluttaisi ylimääräistä energiaa. 

Kengissä on hyvä ottaa huomioon se, että käyttäessäni toista jalkaa käsieni apuna pyörätuolin liikuttamiseen, kengän pohja ei saisi olla liukas. Aina niin mukavat muodottomat talvisaappaani lampaan karvalla vuorattuna eivät ehkä tähän tilanteeseen ole sopivat...

Kun sisäistä itsevarmuutta on naftisti, niin näköjään korvaan sitä ulkoisesti. Fake it till you make it, kuten joku viisas on joskus sanonut..

Onko sinulla ollut kokemuksia paluusta työelämään poissaolon jälkeen? Saatko ulkoisiin asioihin panostamalla itsellesi lisää itsevarmuutta? Olisiko sinulla minulle viime hetken vinkkejä?

Arjen luksusta - termospullollinen teetä

Arki on pääasiassa juuri sitä arkea. Harvemmin on suurempia juhlia, glittereitä tai matkoja Pariisiin. Ei nyt ja tuskimpa aiemminkaan. Mitä glitterin tulee, niin työaikana kyllä suosin mustaa nestemäistä rajausta missä oli pientä glitteriä kaiken muun näyttävyyden lisäksi. Vaihtaessani työpistettä silloinen työkaveri tuli viimeisenä työpäivänäni lopulta kysymään mitä silmissäni oikein on kun kimaltelee. Ihanaa, että hän oli huomannut!:)

Loppujen lopuksi elämämme on aika paljon sitä miksi sitä itse muokkaamme. Paljon on asioita joihin emme voi itse vaikuttaa, mutta voimme vaikuttaa siihen miten suhtaudumme asioihin. Se on aina hyvä muistaa. Tallatessani metsäpolkua uskollisen koirani kanssa aloin miettimään kuinka monia asioita elämässäni on, joita voisin todella kutsua arjen luksukseksi- asioita, jotka kaikessa yksinkertaisuudessaan saavat minut tuntemaan itseni ”pisteeksi i:n päälle”.

Ostin viime vuonna Airamin termospullosetin, jossa oli isompi ja pienempi termospullo. Olin alunperin ajatellut, että toinen pulloista voisi olla ennemminkin matkamuki, mutta vahinkoalttiina tiivis pullo käsilaukussa tuntui sitten paremmalta ratkaisulta. Setti oli todella edullinen ja olen kyllä käyttänyt pulloja hintansa veroisesti.

Luksukseni on termospullollinen kofeiinitonta teetä sängyn vieressä nautittavaksi niin aamulla hitaaseen heräämiseen kuin kirjan kanssa juotavaksi. Pieni asia, vaivahan on melkein sama kuin teen teko mukiin, mutta ilo on paljon pidempi aikaisempi! Aamuni ovat usein tahmeita ja hitaita kehon ollessa kovin jäykkä ja kipeä. Tätä vaikeaa ja mieltäkin alentavaa kokemusta vastaan olen ottanut rennon asenteen ja nautinkin teetä kaikessa rauhassa kunnes pääsen liikkeelle ja olo vetreytyy. Välillä laitan teen joukkoon hunajaa nautintoa lisäämään. Siinä on jotain ah niin ihanaa, kun höyryävä kuppi on kämmenissä ja hetki on vain sinua varten. Termospullo pitää teen lämpimänä jopa parikin vuorokautta, joten yhdestä pullosta riittää useampaan teehetkeen. Toki huolellisesta pullon puhdistamisesta on hyvä huolehtia kun tee on ollut siinä pidempään.

Millaisia arjen luksuksia sinulla on? Voisiko termospullo sängyn vieressä olla kokeilemisen arvoinen asia?  Entäpä pieni termospullo käsilaukkuun?

Lahkeet suojaan lenkillä

Olen todella onnellinen ja kiitollinen, kun vuosien saatossa olen oppinut taas kävelemään ja matkat ovat pikku hiljaa kasvaneet. Muistan edelleen kuinka istuin pyörätuolissa ja itkin kun en päässyt sivelemään parin metrin päässä olevan puun kaarnaa. Asvaltti kun ei ylettänyt sinne saakka ja jalkani eivät kantaneet.

Olen vähän kerrallaan ottanut minulle jo lapsuudesta hyvin tutun metsän polkuja haltuuni koirien kanssa. Lenkille valmistautuminen täytyy tapahtua helposti ja vain vähän energiaa kuluttaen. Usein lähden olohousuissa ja katson pitkällekö jalkani haluavat minua kulloinkin kuljettaa.

Minulla on lempisukkia, joiden varsien kuva on mielestäni hieno. Harmittavaista on se, että juuri nämä ovat niitä joiden pohjiin tulee reiät. Vaikka mielelläni korjaan vaatteita ym. kykyjeni mukaan niin sukkia en vielä korjaa. Alusvaatteita kylläkin. :)

Keksinkin nyt oivan tavan jatkojalostaa puhki kuluneiden sukkien käyttöikää. Levitän reikää niin isoksi, että koko jalkateräni mahtuu siitä läpi. (Mikäli tämä ei onnistu, niin mielestäni sukkien käyttöä voi jatkaa varsinkin näin armollisena aikana kun villasukat peittävät ne;D) Jätän sukan joko puoleenväliin jalkapöytää tai hilaan sen nilkkan alapuolelle saakka. Sitten tungen lahkeen sen sisään. Tyyli argumentti on taattu!

Nastakengät ovat pelastus!

Miten suojaat omat lahkeesi? Tuleeko tämä idea käyttöön? Korjaatko sinä jotain? Ja mihin sinun rikkinäiset sukat päätyvät?