sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kun OPIt kävelivät elämääni...

Ihanan Julija-kosmetologin luona oli minun epäonnekseni korillinen kosmetiikkaa -50% tarjouksessa. Suurin osa tuotteista oli kynsituotteita, mutta joukossa oli myös koruja sekä Julijan itsensä tekemiä saippuoita.

Olen ymmärtänyt, että OPIt ovat hyviä kynsilakkoja, mutta vannoutuneena geelikynsien käyttäjänä en ole liiemmin asiaan keskittynyt. Nyt oli toisin..


Marssijärjestys nimineen alla...


Uuteen kotiin adoptoitui 6€ kappale hinnalla:
- Wooden shoe like to know
- A butterfly moment
- Need sunglasses? ( keltaista kynsilakkaa en ole tainnut koskaa aiemmin omistaa, vyörytän osasyyn
Siamese Lipstickin alennuslöydöille )
- Nein!Nein!Nein! Ok fine! (Nimen perusteella tein lähinnä ostopäätöksen, olen myös ymmärtänyt, että mudansävyt ovat vissi in?!)
- I theodora you ( lahjon tällä äitini)
- Unfor-greta-bly blue ( en muistaakseni omista sinistäkään kynsilakkaa entuudestaan)
- Deutsch you want me baby?

Myös OPIn Avojuice Skin Quenchersin olivat alennuksen jälkeen 9€, nappasin useamman. Osa päätynee joululahjaksi.

Rusetit ovat sitten kauniita...


Ihanimpana kuitenkin Julijan käsintehdyt saippuat mm. sitrushedelmän, vaniljan tai laventelin tuoksuisena. Laventelisydän päätyy misterille, hinnaksi jäi lopulta 2€ kappale.

Olen itsekin innostunut tekemään tuotteita itse. Mm. iholle sulavat voidepalat, kuorinnat...



Teetkö itse tuotteita? Ostatko mieluusti itsetehtyjä tuotteita tekijältä itseltään ?

lauantai 30. elokuuta 2014

Skin Deep Database...

Olen rakastunut ( tietenkin liioittelua... ;) ) EWG's Skin Deep tietokantaan. Haluaisin vähän kerrallaan siirtyä ostamaan minulle terveellisempiä kosmetiikkatuotteita ja vähentää kemikaalikuormaani...

                                                                     Kuva täältä



Tiedättekö ne hurjat elämäntyylimuutokset, jossa kaikki vähänkään vanhaan viittaava heitetään lähinnä roskiin tai joskus toki lahjoitetaan... Minusta ei ole siihen. En halua laittaa hyvää tavaraa roskiin tai tuhlata sitä muuten. Haluan käyttää sen ! Joko siihen tarkoitukseen mihin se on luotu tai sitten hieman varioiden...

Minulla on valtavat, siis todella valtavat varastot kosmetiikkaa. Olen onnistunut järjestämään suurimman osan kasvo- ja vartalonhoitotuotteista omiin kannellisiin muovilaatikoihin käyttötarkoituksensa mukaan. Meikit taas löytyvät vaatekaapista jaettuna hyllyille.

Minulla on siis paljon käytettävää. Kuitenkin haluaisin aina välillä kokeilla uusia tuotteita ja siinä Skin deepin tietokanta on oiva apuväline. Vinkkejä parempien tuotteitten valintaan löytyy runsaasti ikä- ja sukupuoliluokittain. Itse pyrin välttämään parabeeneja, phlaatteja ja haluaisin sanoa 'fragrance', mutta siinä tuskin onnistun. Kosmetiikkatuotteen inci- listassa oleva ' fragrance' nimittäin voi sisältää useita eri kemikaaleja, joita yhteisnimitetään sanalla fragrance.


                                                                       Kuva täältä

Näppärää tietokannassa on se, että sieltä voi etsiä tuotteita nimellä ja tietokanta antaa tuotteelle turvallisuus"arvosanan" perustuen yli 50 eri tietolähteen tietojen yhdistämisestä. Toki tuotteita voi myös selata käyttökohteittain. Arvosana tuotteen turvallisuudesta annetaan 0-10 perustuen tuotteen turvallisuuteen pienestä suureen haitallisuuteen.




Yllättävää on ollut se, että on tuotteita, joita ei ole mainostettu " orgaaninen" ym. nimikkeellä ovat
pärjänneet yllättävän hyvin verrattuna taas tuotteisiin, jotka " ratsastavat ekologisuuden
aallonharjalla". Täältä onkin hyvä tarkastaa uusia tuotteita ostaessa mitä tuotteet todella sisältävät.


Ohessa tuotteita, joista olen hyvinkin yllättynyt, mutta positiivisesti.
Maybelline Fit me! sarjan puuteri useammassa eri sävyssä on saanut luokituksen 1
E.l.f sarjan aivan ihana Studio High Definition irtopuuteri on saanut luokakseen 0 ja osa Studio sarjan poskipunista on saanut arvosanan 2. Myös luomivärinpohjustaja, jolla on myös vahvoja kannttajia Youtube- yhteisössä on saanut arvosanakseen 2.
-Wet'n Wild sarjan Fergie luomivärit saivat arvosanan 1
- Suuri yllättäjä :Lumene Blueberry Volume mascara sai arvosanan kaksi
- Loreal ja ainakin E.l.f pärjäsivät hyvin myös nestemäisten rajausten sarjassa...

Suosittelen tutkimaan. Yllättäviä löytöjä voi tehdä!


perjantai 29. elokuuta 2014

Tämän ottaisin !

Sähköpostiin oli putkahtanut Zizzin kanta-asiakas postia. Monia arjen tuotteita, jopa työvaatteita ja suosikkeja olen onnistunut löytämään Zizzistä ja kanta-asiakasohjelma ja -illat ovat onnistuneita. Ompa pikkumustakin pienennetty aletangolta minulle sopivammaksi pienemmän koon puuttuessa... Loistavaa palvelua siis!

En haluaisi uskoa, että kurvikkaampius tarkoittaa rajoittunutta vaatevalikoimaa tai pienempää mahdollisuutta tuoda omaa persoonaansa esille. Kauneus on katsojan silmissä, mutta tässä viisaudessa unohdetaan se, että kauneus ja kauniit vaatteet, kengät, korut jne pitäisi olla meitä itseämme varten. Rakkaudella meille itsellemme.



Kanta-asiakastararjous Zizziltä, mulle kelpais ;)


Olin ottamassa tänään asennegeelilakkauksia varpaankynsiini sairaalareissua varten. En halua kenenkään sairaalassa ajattelevan kohottaessaan peittoani hoitaakseen tai tutkiakseen minua, että en huolehtisi itsestäni tai rakastaisi itseäni. Minussa on paljon virheitä, kuten meissä kaikissa, mutta yritän pitää virheistäni mahdollisimman hyvää huolta... Virheettömyys on hyvin tylsää ja persoonatonta. Ja eikös ne ole juuri ne virheet, jotka kaikessa ärsyttävyydessään tekee meistä lopulta juuri niin rakastettavia ? Ainakin itse haluaisin ajatella niin...

Asennegeelilakkaukseni, samaa sävyä kuin kinesioteippinikin...;)


Olin tänään ihanalla kosmetologilla, joka ikävä kyllä jatkoa ajatellen kun palaan omaan kotiini on liian kaukana. Mutta saampahan aihetta käydä vanhempieni luona enemmän. Julija on taitava käsistään ja tekee työnsä kauniilla lopputuloksella. Hänen hoitolansa sijaitsee Turun Portsassa ja aikojen sumpliminen ei ole ollut mikään ongelma. Suosittelen lämpimästi!

Olen aina ajatellut ja pitänyt itsestään selvyytenä, että kasvohoidon jälkeen kuuluu näyttää punakalle, väsyneelle ja noh ronkitulle. Julija teki puhdistuksen ultraäänilaitteella,  jonka jälkeen iho on todella kirkas. Saman hoidon otin aiemminkin ja sen jälkeen kasvojeni näppyläisyys selkeästi rauhottui. Mekaanista puhdistusta ei siis tehty. Kasvonaamion aikana sain rentoututtavan käsihieronnan ja olin lähellä taivasta.
Keskustellessamme sain ahaa-elämyksen. Julija on vironvenäläinen, joten hänen käsityksensä itsensä hoitamisesta, kauniista asioista jne on vielä edistyksellisempää kuin " meidän harmaiden suomalaisten". Juttelimme sukista (!) ja hän toi esille, että käyttäessämme omasta mielestämme kauniita sukkia (Virossa on kauppaketju nimeltä Sokisahtel, jossa myydään erilaisia sukkia, sukkahousuja jne.) se jo tuo pelkästään olemukseemme asennetta. Sivuutimme keskustelussamme myös alusvaatteita. Lähinnä taipumusta pukeutua mamma-alkkareihin kauniiden alushousujen tai jopa stringien sijasta. Jäin kyllä miettimään asiaa. Olen liian ihastunut mammahousuihini tai raitaisiin eläinteemallisiin pikkareihini. Voisiko tässä asiassa ottaa oppia rotunaisilta ?
  


Miten sinä? Käytätkö parsittuja sekaparisukkia ja niitä kulahtaneimpia, mutta mukavimpia alushousuja?;)

torstai 28. elokuuta 2014

Hifistellympi "pikameikki"

Minulla on kolme versiota laittautumisen suhteen - luomu, pikameikki tai täysi lasti meikkiä. Viimeisin on suosikkini. Harmittavan huonosti se vain soveltuu jumppavaatteiden kera kun matkustat invataksissa pyörätuolilla viikon kohokohtaan eli fysioterapiaan...

Luomu on vakioversio nykyään. Eli ei mitään. Toki kulmat pitää olla siistitty, tukka kammattu ja päivävoide kasvoilla. Sekä tietenkin hajuvesi. Luomu on ollut myös vastaus viikonloppuihin tai vapaapäiviin aiemmin. Kauppareissutkin sujuvat luomusti ellei mitään erityisempää ole ollut luvassa.

Pikameikki sisältää pohjan BB- voiteella, puuterin, aurinkopuuterivarjostukset, hohdon Physicians formula paletista, poskipunan, kulmat sekä vaaleaa kulmaluulle ja mahdollisesti silmän sisänurkkaan. Ja tietysti peitevärin tummille silmänalusille. Ja hajuveden.

Kunnon lasti meikkiä sisältää kaiken edellä mainitun sekä kunnon vähintään kolmen luomivärin silmämeikin, tummat rajaukset ja mieluusti näyttävät hämähäkkiripset. Ja tietysti kaiken muun kikkailun minkä keksin/ haluan tehdä.

Mutta, tänäänpä keksin hifistellä viikon kohokohtaani eli fysioterapiaa varten hieman enemmän...







Ohessa osa luottotuotteistani. Olen keksinyt hyvän pohjan, joka tuo lähinnä kuulautta, mutta ei niinkään peittoa - yhdistän Lorealin Nude Magique BB-voiteen sävyssä light ikivanhaan ( mutta edelleen toimivaan) Oriflamen Natural Glow tinted selftan face: een. Sekoitan voiteet keskenään ja levitän kasvoille huolehtien kaulan rantuttomuudesta, sekä siitä ettei hiusrajaan, kulmiin tms jää liikaa voidetta. Tummiin silminalusiin käytän Joe Blascon Ruddy ultra fair 4 meikkivoidetta, joka on aavistuksen liian tumma, mutta yritetään käyttää. Päälle laitan Elf Mineral eye brighteneria, joka on yksinään silmänalusille liian kevyt, mutta loistava yhdistettynä toiseen peittävään tuotteeseen. Puuterina käytin Everyday mineralsin Sunlight Finishing Dustia, joka on mielestäni keveydellään sopiva tuote "kevyempään" meikkiin.

Kasvot " lämmitän" Couleur caramelin aurinko-/maaputerilla sävyssä 204 eli Terre caramel ( Couleur caramelin sävynumerot tuottavat minulle päänvaivaa, voi olla myös sävy 151 tai A01, sellaisetkin numerot löytyvät pahvipaketin takaa). Hohtoa ja glitteriä tuon kasvoille Physicians formulan shimmer strips Waikiki strips:llä tummimmilla varjostaen ja vaaleimpia poskipäille levittäen. Poskipunaksi taputtelen Elfin ihanaa All Over Color Stickiä sävyssä Pink Lemonade hymyillyn leveästi.

Kulmat muotoilen Lumenen kulmakynällä nro 3 eli Blond, joka on äärimmäisen hyvä kulmakynä niin väriltään kuin koostumukseltaankin. Silmän sisänurkkaan käytän valoa tuomaan Rimmelin Scandaleyes eye shadow stick:iä sävyssä 002 eli Bulletproof beige. Olen aiemmin saanut Liv boksissa saman sarjan kynän lilana ja ihastuin paksuun, voidemaiseen koostumukseen, jota voi myös sormin työstää ja kesto on hyvää ainakin rajauksena käytettäessä/silmän sisänurkassa.

Huulille valikoitui tarjouslaarin tuotteet - Lumenen Wild Rose Lipliner sävyssä 11 ja Lumenen Rasberry Miracle Lipstick sävyssä 05 eli Vadelmia. Huulikombon hinnaksi jäi yhteensä 8€.

Ripsissä kolmisen kerrosta Yves Rocherin Lash Plumping mascaraa, joka oli tänään ensimmäistä kertaa käytössä. Luotan massan paksunemiseen käytön myötä...

Oliko tulos näin monen tuotteen arvoista ?  Ehkä ei, mutta hauskaa oli ja se on pääasia !;)





keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kesän kuultamaa...

En ole mitenkään erityisen huomaamaton ihminen. En myöskään puhu hiljaa, harrasta värittömiä asioita tai huomaamatonta 'no make-up' -meikkiä...

Rakastan värejä sekä glitteriä ja hohtoa. Puhumattakaan eläinprinteistä. Ikävä kyllä moni ei jaa samaa intoa kanssani. Harmi, mutta kestän sen kuin blondi !

Viime keväänä tutustuin Youtuben kautta Physicians formulas shimmer strips sävyssä Waikiki Strip/ Peachy Glow Bronzeriin. Paletin takana kerrotaan kyseisen tuotteen olevan Custom Bronzer, Blush & Eye Shadow. Todellinen monitoimipaletti!

Olen kyseisen paletin kanssa reissannut, mutta mitä tärkeintä - se on tärkeä osa jokapäiväistä "olen hehkeä ja levännyt"-lookin tekoa. Käytän välillä sävyjä luomiväreinä, mutta aina, siis AINA sivelen paletin tummimpia sävyjä poskipäiden alapuolelle imitoidakseni hieman klommoposkisuutta. Taas paletin kahta ylintä sävyä käytän poskiluun päällä korostuksena. Ylintä pinkkiä sävyä käytän kulmaluun alla. Myös silmän sisänurkkaan pinkki on loistava valinta valoa tuomaan.

Mielestäni laatu on todella hyvää. Sanoisin loistavaa, ellen kokisi pientä puuterisuutta luomiväreinä käyttäessäni. Poskilla sekä varjostuksissa tuote on loistava. Harvemmin mikään tuote pysyy vakiona meikkipussissani useampaa kuukautta peräjälkeen.





Huonona (?) puolena on tuotteen ah niin ihana hohto. Huomaamatonta meikkiä en osaa tuotteella taiteilla, mutta empä ole yrittänytkään.
Itse olen tuotteeni tilannut iHerbistä, josta tarkistaessani löysin yhteensä kuusi eri sävyistä palettia reilun 12 dollarin hintaan. Osa paleteista oli vaaleampia, muutama selkeästi myös kylmemmän. Riviera strip/ sand bronzer voisi olla osuva syksyyn... Mutta vielä toistaiseksi ollaan kesän
tunnelmissa... ;)

Skin deepin datan mukaan tuote on tasoa 5, kun tason 3-6 tuotteilla on moderate hazard. Siinä ja siinä rajoilla innostunko tuotetta enää uudestaan ostamaa... Aiheesta lisää toisella kertaa...


Jos haluat tilata iHerbistä saat ensikertalaisena alennusta 5-10 dollaria koodilla SIH399 riippuen ostostesi loppusummasta. Huomioithan tullirajan n. 35€, valitse halvempi postitus 4 dollaria ( huom. postimaksu pitää myös sisältyä vajaaseen 35€:oon) ja tilaa alle ~1800g: lla. Hyödyn tilauksestasi pienellä alennuksella, josta olen kiitollinen!

Kasvisruokako tie terveyteen? Vai kalorirajoitus?

Olen katsonut dokumentteja. Useita. Tuntuu, että normaali käsitykseni ruuasta on muuttumassa. En ainakaan entisillä tavoillani ole tullut tämän tereveemmäksi.
Katsoin upean dokumentinChange your food, Change your life, joka herätti minussa paljon ajatuksia.

Osteoporoosi, sydänsairaudet, syöpä jne. ovat fakta. Sairauksia, joita esiintyy runsaasti sekä varmasti melkein jokaisen lähipiirissä puhumattakaan muista sairauksista. Ne eivät kosketa minua tällä hetkellä henkilökohtaisesti, mutta tulevaisuudesta en tiedä. Uskoisin, että myös tulevaisuudessa tulen sairastamaan ilman muutoksia elämässäni.

Dokumentissa oli havainnollinen ajatus. Jos saat nuorena auton, joka tulee olemaan elämäsi ainoa auto ja muilta et saa autoa lainata, miten hoitaisit sitä ? Totta. Huollan elämäni toista autoa paremmin kuin itseäni. Tankkaan vain dieseliä, käytän huolloissa, vaihdatan renkaat, öljyt etc. Osaan lisätä pissapoikaankin nestettä. Auto syö rahojani, mutta olen aina ajatellut, että haluan autoni olevan kunnossa ja turvallinen, jotta voin sitä käyttää. Ja vielä mahdollisimman pitkään.

Jäin myös miettimään dokumentin vertailua kasvis- ja lihansyöjien välillä. Ihminen on lähimpänä kasvissyöjää. Hampaamme eivät ole tarkoitettu lihan repimiseen, vaan jauhamiseen kuten lehmätkin. Meidän mahalaukkumme happamuus on pienempi verrattuna lihansyöjien omaan. Suolistomme on pitkä ja mutkikas. Ja usein toimimaton, jos keskustelu kääntyy sille saralle. Lihansyöjien suolisto on taas lyhyt.

Okinawan dieetistä kuulin vuosia sitten. Jossain dokumenteista mainittiin myös asiasa. Pienellä saarella on havaittu elävän pisimpään, mutta myös samalla hyväkuntoisena ja toimeliaana. Keskimääräinen BMI on noin 20 ja käsittääkseni ruuan energiatiheys on matala. Luulin ruuan olevan kasvispohjainen, mutta ilmeisemmin nauttivat myös eläinkunnan tuotteita harkiten. Kuitenkin selkeä vastakohta länsimaiseen ruokakulttuuriin verrattuna. Ohessa suora
lainaus sivulta http://www.nutrition-and-you.com/okinawa-diet.html. Jään jälleen ymmälläni pohtimaan oikeaoppista syömistä...

Salient features of Okinawa diet:-

  1. Calorie restricted diet: The diet of the islanders is 20% lower in calories than the Japanese average. Their diet consistently averaging no more than one calorie per gram and the average Okinawan has a BMI (Body Mass Index) of 20. It has been widely recognized that the food consumed itself contains more free-radicals than through the external agents like bacteria, viruses, etc. Calorie restriction, therefore, thought to improve health and slow the aging process in some model animals like rodents by limiting dietary energy intake below daily-average needs.
  2. Anti-oxidant rich diet: Okinawa diet contains mainly green/orange/yellow (GOY) vegetables, fruits, roots, and tubers. These foods are rich sources of anti-oxidant vitamins like vitamin-C, vitamin-A, and flavonoid poly-phenolic compounds like ß-carotenes, luteins, xanthins, and minerals like calcium, iron and zinc.
  3. Low in fat and sugar: The Okinawa diet is low in fat and has only 25% of the sugar and 75% of the grains of the average Japanese dietary intake. Low-fat and refined sugar in the diet can definitely help prevent from coronary heart diseases and stroke.
  4. Vegetarian and seafood rich: The islanders' traditional diet includes a relatively small amount of fish and somewhat more in the way of soy, low calorie vegetables like bitter melon, and other legumes. Almost no meat, eggs, or dairy products are consumed. Fish provides omega-3 essential fatty acids like alpha-linolenic acid (ALA), eicosapentaenoic acid (EPA), and docosahexaenoic acid (DHA). Soy (in the form of tofu), apart from being a very good source of protein, it contains much health promoting compounds like soluble dietary fiber, antioxidant tannins and plant-sterols. The substances helps prevent from heart diseases, stroke, colon, and prostate cancers.
  5. In Okinawa (Japan), goat meat is served raw in thin slices known as "yagisashi.     
  6.                         

tiistai 26. elokuuta 2014

Nojaa terveempään...

Olin Painonvartijoissa ja laihduin. Muistan, kuinka punnitusta edeltävät tunnit juoksin vessassa. Muistan, kuinka ohjaaja kertoi, ettei ideana ole juosta ympäri kaupunki etsimässä esim. suurinta hedelmää, jonka samoilla pisteillä saisin. Sanomattakin kai on selvä, että minä valitsin sen suurimman hedelmän. Söin myös runsaasti Painonvartijoiden suklaapatukoita, ne kun olivat mielestäni pisteissä mitattuna suhteellisen " halpoja". Ja ymmärrän toki, että tämä ei aukene kaikille, kuten ei myöskään niille, jotka todella opettelivat uudet ruokailutottumukset ryhmissä. Minä en oppinut. Kun pisteet jäivät, minä lihoin karistamani kilot korkojen kera takaisin. Pitkään sen jälkeen näin ruokia nähdessäni ne pisteinä. En ravintona, jonka laatuun voisin vaikuttaa vaan pelkästään numeroina.

Karppasin. Laihduin todella hyvin. Vaatekokoni pieneni 42-44:een ja säilytin onneksi muotoni. Tunsin oloni energiseksi ja seksikkääksi. Söin suoraan jääkaapista juustonsiivuja leikkeleellä tai esim. puolikkaan paprikan päälle sivelin tuorejuustoa ja leikkelettä päälle. Ostin kaupan tiskistä broilerin ja söin siitä osan kaaliraasteen kera. Kolesterolini laskivat. Retkahdin toki välillä leipään, perunaan tms, mutta pyrin aina takaisin ruotuun. Osa tutuistani vastusti suuntaustani, itse koin oloni todella hyväksi kunnes vähitellen lihallisuus alkoi tökkiä. Halusin syödä hedelmiä, marjoja, ruisleipää. Lihoin korkojen kera.

Hyväkarppaus on kai ollut enemmän tai vähemmän sitten suuntaukseni. Toki hiilihydraattitietoisuus voisi olla myös suuntaukseni. Nytkun kuitenkin ajattelen asiaa, mietin olisinko tyytyväisin ilman mitään " orjallista" suuntausta. Mitäpä jos söisin sitä mikä olisi minulle kulloisellakin hetkellä mieluisinta ajatellen kuitenkin kyseisen ruoka-aineen puhtautta sekä sen tarjoamia ravinteita minulle. Jospa söisinkin ruokaa, joka todella ravitsisi minua kokonaisvaltaisesti?

Tulevaisuudessa toivoisin luovani ruokaan paremman sekä terveemmän suhteen. Etsisin minun kulloistanikin tarvetta parhaiten tyydyttävän ravinnon tuntien siitä iloa ja kokien oloni jälkikäteen ravituksi, tyytyväiseksi ja terveemmäksi.

Löysin loistavan Oprahin vegaanihaasteen , jossa mielestäni tuloksena oli se, että ravitsemus on yksilöllinen asia, mutta ruuan laatuun ja sen alkuperään tulisi kiinnittää arvoistansa huomiota!



P.s vielä loistava Leaning into your life: Kathy Freston.. Loistavia ajatuksia muutoksesta!

maanantai 25. elokuuta 2014

Frugal lifestyle- kitsautta etsimässä...

Olen löytänyt uuden termin - frugal eli kitsas, säästeliäs, taloudellinen.

Itse en edusta kyseistä lajia ja pyrin parantamaan tapani. Vaatekaappini pursuaa erikokoisia vaatteita eri painoluokista kunkin vuotuisen painotrendini mukaan. Omistan kymmeniä käsilaukkuja. Kengistä puhumattakaan. Luomivärejäkin on kymmeniä. Käytössä olevat huulikiillot mahtuvat hillopurkkiin - isoon sellaiseen.

Kuitenkin kaikesta tästä yltäkylläisyydestä hieman tympääntyneenä säästeliäs, mutta samalla kekseliäs ja jännittävä elämäntyyli vetoaa minuun. Ymmärrän hyvin, että se ei ole kaikkien vapaaehtoinen valinta vaan pakko. Kuitenkin koen, että myös taloudellisesti paremmin pärjäävät voisivat kokeilla uutta tapaa katsoa elämäänsä ja kulutustaan. Jossain kohtaa kun voi tulla pisteeseen, jolloin mikään uusi tai jo omistettu ostos ei tuo mielihyvää.

Youtubessa on paljon videoita aiheella frugal. Olen löytänyt vinkkejä mm. compost tea: hin, jonka aion seuraavaksi opetella ja lannoittaa kasvejani sillä. Myös itse tehty kosmetiikka kiinnostaa. Tilasin juuri iHerbistä mehiläisvahaa, jotta voisin kokkailla esim. body meltsejä (= ilmeisesti iholle sulavia, kosteuttavia paloja, joita hierotaan ihoon). Papusoppakin on 'frugal foods'. Paljon paljon ideoita, joista moni tuntuu mielenkiintoiselta.

Vaikka säästeliäisyys ei ole kaikille valintakysymys on se silti mahdollista jokaiselle. Omaa ostostottumustani kohtaan koen ristiriitaisia tunteita. Jos ostaisin ja kuluttaisin vähemmän voisin esimerkiksi panostaa enemmän palveluihin, itsetekemiseen sekä myös antamiseen. Voisin lisätä resurssejani vapaaehtoistyöhön panostamiseen tai lahjoittamiseen.

Kuluttamistavan muuttaminen ei ole helppoa. Itse asiassa se herättää minussa paljon tunteita. Voisin kuitenkin aloittaa pienistä muutoksista ja askel askeleelta muuttaa tapojani kuitenkaan stressaamatta asiasta liikaa jatkuvuuden takaamiseksi. Joku viksumpi on joskus sanonut jotain sen tapaista kuin- ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä ( Gandhi ).

Ensimmäinen ja pysyvä muutos saa olla yksi kasvisruokapäivä viikossa. Olkoon se sitten papu- , linssi- tai muuta soppaa. Myös tofu, kasvispihvit ym. käy. Kaikki kasvisruoka käy ! ;) Papusopan opettelu kiinnostaa kuitenkin tällä hetkellä. Täytyy ottaa se toimintaterapeuttiseksi tavoitteeksi.

Loppuun video, joka kosketti minua. Kelly Chan's personal project - frugal week.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Pulleana telttailemaan ?

Meinasin tehdä eilen sen virheen, mitä postimyyntiluettelot, kauppojen hyllyt sekä myös oma vaatekaappini tyrkyttää - pukeutua telttaan !

Jos jotain olen pulleiden vuosieni aikana oppinut niin sen, että pukeutumisella voi lisätä varteensa kiloja. Ja reilusti. Toki muotojaan voi häivyttää pukeutumísella, mutta itse tähtäisin nykyään muotojen korostamiseen. Ja ylpeään sellaiseen !

Kerroin ah niin ihanasta polka dot - mekostani. Sitä en tajunnut ennenkuin baari- pukeutumista suunnitellessani ja asukokonaisuutta esitellessäni, että näyttäisin mekossani muhkealta. Suuremmalta, kuten misteri taisi sanoakin. Ja minä kun ajattelin olla trendikäs... Täytyy myöntää, että kun katsoin asuani peilistä totesin miehen olevan oikeassa. Näytin tantalta.

Kun muistelen pukeutumisneuvojan vierailua, kehoitti hän käyttämään vyötä vyötäröni leveimmällä kohdalla. Vyötä oli mahdollista käyttää niin paidan päällä kuin esimerkiksi villatakinkin päällä. Viimeistä vierastin. Totta puhuen taidan vierastaa vain vöitä. Aivan kapealla vyöllä verrattuna leveään vyöhön sai täysin erilaisen efektin. Tähän asiaan pitää jatkossa paneutua.

Mekossa muhkeuteni taustalla oli rinnoista alaspäin roikkuva pilkullinen mekko ilman muotoja päätyen legginsien verhoamiin sääriin. Ja toki legginssitkin katkesivat polven alle katkaisten linjan. Huh.

Vaihdoin vaatteita. Musta kynähame yhdistettynä legginsseihin ( kätevät hameiden kanssa pyörätuolissa istuessa) yhdistettynä vyötäröä myötäilevään paitaan, jossa oli kaunis hieman putousmainen paljetti kaula-aukko katseen kiinnittäjänä. Olin tyytyväinen, muodokas ja näytin sen.

En aio kuitenkaan luovuttaa pilkkujeni kanssa. Otan uusintamatsin. Sillä kertaa kuitenkin sukkahousujen, teräväkärkisten ( pidentää jalkalinjaa, mutta mielestäni myös terävöittää muuten pyöreitä muotoja) sirojen korkokenkien kanssa ja ohuen mustan vyön kanssa vyötäröllä. Katsotaan sitten saanko kurvini kunniaan.

Ole muhkea, mutta älä kätke sitä telttaan...

lauantai 23. elokuuta 2014

Katseita kääntävää kurvailua...

Pääsin tänään ulos.
Misteri oli vanhempieni luona käymässä ja halusi tutustua Turussa baariin, joka on ollut elokuvassakin. Minut pakattiin mukaan pyörätuolin kera. Hyvä niin, sillä vihertävä silmämeikkini mustakultaisella varjostuksella olisi voinut muuten mennä hukkaan..

Misterille elämä pyörätuolin kanssa tuntuu suhteellisen luontevalta, luontevammalta kuin minulle. Hän taitaa kokea miehiseksi tehtäväkseen raijata naisensa paikkaan kuin paikkaan. ;) Jos minä saisin päättää, en uskaltaisi lähteä minnekään, sillä arastelen pyörätuolilla liikkumista yleisillä paikoilla tilanpuutteen sekä vaikean maaston vuoksi. Kotona ja pihalla liikun lyhyitä matkoja kävellen, joten toistaiseksi tuoli on aina mukana. Ja kyllä, tämä oli neljäs matka siviilissä jos fysioterapiareissuja ei lasketa.

Ihmiset suhtautuvat tuoliini enemmän tunteella kuin minä. Jotkut pälyilevät, toiset tulevat tavaamaan minulle ( blondiuden ja tuolissa istumisen lisäksi olen ilmeisesti saanut kaupan päälliseksi lobotomian... ), jotkut jopa hymyilevät. Mukavalta tuntuu kun vieraat ihmiset tsemppaavat tai auttavat niin pyytäessäni, sillä silloin saan varmistusta ihmisen hyvyydestä, johon olen välillä uskoni menettänyt.

Baarin ulkopuolella mies tuli puhumaan minulle. Kertoi omasta sairastamisestaan. Humaltuneena syksyisestä ilmasta kyseli minun tuolini kohtaloa. Toivotti tsemppiä ja hymyili. Tuntui hyvälle, kun joku näki minut. Ei pelkkää tuoliani. Sillä täällähän minä vielä olen...

Kannustuksen sananen. Ole mikä olet, mutta kanna itsesi ylpeydellä. Sekä ripauksella huulikiiltoa, jos se vain on mahdollista!

Ja viisauden sana. Valitse mies, joka kestää sinua sellaisena kuin olet kulloisenakin hetkenä. Sillä elämä tulee kolhimaan ihan pyytämättäkin...

perjantai 22. elokuuta 2014

Pullukka vieraili kirpparilla...

Pääsin kirpputorille ensimmäistä kertaa varmaankin kolmeen kuukauteen. Ilo oli suurta ja riemu ylimmillään ! Ikävä kyllä misteri meinasi kuolla nälkään kesken kierroksen, joten luovuin suunnitelmastani koluta hyllykirpputori läpi ja lähdimme syömään...

Onneksi sitä ennen onnistuin tekemään löytöjä. Kiitos ja armahdus niille myyjille, jotka huomaavaisesti laittavat lokeronsa yläreunaan maininnan siitä minkä kokoisia vaatteita on myynnissä. Ja onneksi olen pullukka, joten voin vaatteitten hakureissulla nopeasti vilkaista kuka mainostaa suuria kokoja. Ja harvemmin lähden tyhjin käsin...

Olen innokkaasti kasvattunut kirpputorikuumetta YouTuben avulla. Mm. 'Polka dots' sekä kaikki vintage taitaa nyt olla in... Vintagea en löytänyt, mutta ihanan H&M hapsumekon, joka netissä selailun perusteella olisi tyypiltään -20 lukua. Olisi ihanaa tuntea hapsujen heilunta vauhdikkaan tanssin pyörteissä. Toki ensin voisi katsoa The Great Gatsby, jotta tietäisi oikean tanssityylin. Hame taisi olla 6€.

Toinen ihanuus oli minulle tuntemattomalta merkiltä, ensin jopa meinasin olla kokeilematta hametta sillä en ymmärtänyt kokoa. Noloa olisi juuttua liian pieneen vaatteeseen kirpputorilla. ;)
Ihana mustavalkoinen pilkullinen mekko,  jonka kaulassa pieni paljettirusetti. Taisi olla jotain laskoksia edessä. Ihana ! Hinta 4-6 €, en muista tarkkaan.

Mukaan pääsi myös muutama paita. Yksi oli sähkönsininen Nanson paita löysällä poolokauluksella ja taskuilla vatsan päällä, hinta 5€. Myös sininen osittain villaa sisältävä H&M neule piristi mieltäni.

Joskus minulta on kysytty, miten pyöreämpänä löydän kirpputorilta vaatteita. En ole tajunnut sitä ongelmaksi ennenkuin sitä on kysytty. Kaipa se on tuuria, mutta myös osittain jo opittua taitoa...

Muutamana vinkkinä
- jo edellä mainittu: usein isoja kokoja myyvät laittavat lokeronsa yläpuolelle maininnan isoista koosta
- tiedä tyylisi -> mitä haet ja mikä sopii
- tarkista merkki, ikävä kyllä osa arjen käyttövaatteista ei pääse toiselle kierrokselle huonon laatunsa vuoksi
- uskalla kokeilla muutakin kuin omia kokojasi, esim. isot neuleet, jotka pussittavat pienempien päällä voi olla sinulle sopiva ja vanhemmissa vaatteissa voi olla isommat mitat
- kokeile ja yhdistä oman mukavuusalueesi ulkopuolella !
-  uniikkeja käsilaukkuja voit löytää paljonkin, katso sisustat tahrojen ja siisteyden takia
- vähän käytettyjä kenkiä voi myös ostaa, katso korkolaput ja vie tarvittaessa suutariin

Pesen kaikki ostamani vaatteet, myös ne joihin on merkittu vain kuivapesu. Pestessäni lisään Vanishia tms tahranpoistoa pesupulverin joukkoon. Käytän myös huuhteluainetta tai etikkaa poistamaan mahdollisia hajuja. Tarvittaessa suihkutan kenkien sisäosat käteen sattuneella puhdistusaineella ja toki plankkaan myös tarvittaessa. Kylmiä väreitä aiheuttavia asioita en osta.

Ohessa vielä ihanalta kirpputoriaktiivilta kirpputorilöytöjen puhdistusvideo .

Tsemppiä kirpputorille! Ota vielä juomapullo ja iso kassi varmuuden vuoksi mukaan... ;)

torstai 21. elokuuta 2014

Jossain kaikki on vielä suurempaa...

Olen itse kokenut sen omassa elämässäni miltä tuntuu, kun aina pitää olla parempi, kauniimpi, tehokkaampi, menestyneempi jne. Koen sitä edelleen, mutta sairaslomalla ollessa yritän siirtää ajatusta syrjään...

Olen jo vuosia kerännyt erilaisia kirjoja siitä, miten elämää voisi hidastaa. Ottaa irtioton ja lähteä maalle tai hidastaa aivan omaa arkeaan paikan päällä. Kirjoja olen hyvä ostamaan, mutta huono lukemaan. Ilmeisesti kypsyttelen vielä aihetta...

Youtubessa seikkailleissani löysin dokumentin Twinkleseistä, jotka ovat 8-12 vuotiaita cheerleadingin eliittiä kilpaillessaan ikäistensa parhaimmalla tasolla. Alun ihmettely muuttui loppua kohden kasvavaksi jännitykseksi ja onnistuin kahlaamaan reilun tunnin dokumentin pieninä pätkinä läpi. Lasten intoa ja taitoa pystyi vain ihmettelelemään kuten vanhempien omistautuneisuutta. Hellyyttävää oli nähdä yksinhuoltajaisän kihartamassa tyttärensä hiuksia sauvakihartimella iloiten kuumuutta kestävästä hanskasta sekä  meikkaamassa tytärtään.

Pakko myöntää -jännitin ja iloitsin heidän kanssaan. Kovalla työllä saa mahtavia tuloksia aikaan! Mutta jään kyllä miettimään, että tuleeko mikään enää tuntumaan miltään tämän jälkeen ja onko hinta tytöillä kuitenkin ollut liian kova ?

Ole hyvä,








The Twinkles,  Chasing Perfection

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Zizzin syksyn uutuudet...

Kuten olette varmasti jo ymmärtäneet, olen pullea. Toiset sanovat lihava, joku teoreetikko käyttää termiä sairaalloisen ylipainoinen. Itse käytän mieluummin sanoja muodokas, naisellinen, kurvikas, persevä jne.

Samalla toistetusti mitattuna rasvaprosenttini on alle 30. Katsoo asiaa miltä kantilta tahansa, niin vaatekokoni on 44-52. Jos haluan jakun napit kiinni on koko lähempänä 50: tä kuin 40:ntä. Hyvin stretsaavissa housuissa saan ylleni koon 44 housut. Hyvällä tuurilla.

Kuten olen jo aiemmin maininnut, niin olen Zizzin vakiasiakas. Mielestäni sallittua on pukea makunsa mukaan valitsemansa vaatteet koostaan huolimatta. Itse nautin räiskyvistä väreistä, eläinkuvioista, naisellisista vaatteista. Sähköpostiini oli saapunut Zizzin syksyn lehti...

Aah mitä ihanuutta..
Jo heti ensi aukeamalla pantterikuvioinen paita ja maastokuosinen hame. Ehkä tätä yhdistelmää en käyttäisi vaan yhdistäisin ne erikseen. Esim. Pantterikuvioinen paita farkkulegginseihin ja saappaisiin ohuen mustan villatakin kanssa. Maastokuosinen hame taas opettajatarkenkiin( nyöritetyt nilkkurit ), sukkiksiin ja mustaan pooloon. Ja kyllä, myös lihavat voivat käyttää pooloa.

Aukeamalla 10-11 ihastuin kenkiin, mustaan pitsihameeseen ja toki eläinkuosiseen paitaan. Olisiko liian aikaista toivoa, että joskus tulisin haudatuksi esim. Pantterikuvioisessa sifonkipaidassa, edustavissa farkuissa, korkeissa koroissa ja punaisissa huulissa ja kynsissä ? ;)

Sivulla 14 on ihanat pantterikuosiset korot, mutta vieläkin ihanemmat kiiltävät legginsit. S.15 mustavalkoruutuiset kengät motivoivat entisestään kävelyn opetteluun. Muut tähtäävät matkaan, minä korkoihin..

Sivulla 21 on naisellisen näköinen takki. Harmaa yhdistettynä mustiin hihoihin ja sivummalla oleva vetoketju.  Jo viime talven takkini oli Zizziltä, kestävyys hyvä. Tyylikkääksi useampaan otteesen haukuttu... Miten voisin perustella uuden takin hankinnan itselleni ?

Huh, onneksi vain 24 sivua. Se ikävä puoli tässä osittaisessa pyörätuolielämässä on, että tämä häiritsee rakkainta harrastustani - shoppailua. Toki myös paljoa muutakin...

tiistai 19. elokuuta 2014

Organisoinnin ykkönen

Organisoinnin ykköskaveri on mielestäni kori.. Inhoan järjestelmällisyyttä tai tiukkoja kaavoja. Ne kohdatessani koen vahvaa tarvetta rikkoa rajoja ja luoda kaaosta... Sanomattakin siis selvä, että omistan useita koreja, laatikoita, peltipurkkeja, kangaskasseja, muovikasseja jne.;)

Olen viettänyt aikaani paljon youtubessa ja eräs salainen paheeni on katsoa organisointivideoita. Usein esillä on mielestäni suhteellisen siistit (ei siis kaoottiset) kaapit, jotka tyhjätään ja täytetään sitten etiketein varustetuin ketjuliike Dollar treestä ostetuin korein siististi. Mieltä ylentävää ja ah niin viihdyttävää.

Olen yrittänyt ajatella, että voisin jatkossa yrittää pitää edes pientä järjestystä elämässäni. Alku siihen oli reilu vuosi sitten ostettu pinkki Filofax( tiesitkö, että youtube on täynnä Filofax aiheisia videoita - mm. vertailu, koristelu jne.), jota olen yrittänyt täyttää. Verotukseen menevät kuititkin rupesin varastoimaan kirjahyllyn nurkkaan vanhaan ja toki käytettyyn kirjekuoreen. Myös kosmetiikkani järjestin, joka ei ole mikään pieni työ... Toki purnukkani tuppaavat menemään väärään järjestykseen jo määränsäkin takia...

Mitä olen oppinut nyt nettiä selatessani ? Ja ei, en ole vieläkään vienyt asioita käytäntöön.
- Jokaisella tavaralla pitäisi olla koti, johon sen voi käytön jälkeen palauttaa
- Nimikoidut korit ovat siistejä myös näkyvillä paikoilla
- Kun jotain uutta hankkii, niin jotain vanhaa lähtee kiertoon  ( tätä en pysty noudattamaan)
- Kodissa olisi hyvä olla "perhemappi" eli family binder, johon voi joulukorttiosoitelistojen lisäksi laittaa tiedot vakuutuksista, take away-listoista, lääkityksistä jne. Netistä löytyy useita eri valmispohjia avuksi...
- Säilytysratkaisujen ei tarvitse olla kalliita,myös kirpputorilta tai itsetehden saat hyvää aikaiseksi
- Ennen aloittamista etsi vinkkejä Youtubesta ja nauti suunnittelusta..


Mutta. Ehkäpä paras vinkki on vanha sananlasku...

                                Vie mennessäs, tuo tullessas, tee siellä ollessas....

Minäpä taidan vielä odotella inspiraatiota ja katsella muutaman videon lisää... ;)


maanantai 18. elokuuta 2014

Pullea päästä varpaisiin...

Lähes koko elämäni olen taistellut ylipainoni kanssa - en ole vieläkään voittanut...
Lihavat ihmiset mielletään usein laiskoiksi, saamattomiksi ja vielä tyhmiksikin... Ja toki ylipaino johtuu aina kulloisenkin ihmisen huonosta itsekurista... Tälläiset mielleyhtymät ovat jotenkin niin vanhoillisia. Ylipainoa ihannoimatta koen kuitenkin siihen kohdistuvan liian suuren negatiivisen latauksen - laihuus tai normaalipaino kun ei tee ihmistä automaattisesti onnelliseksi, tehokkaaksi tai terveeksi...

Varmaankin noin vuosi sitten ripustin rukkaset naulaan. Painon kanssa vatvominen saa riittää. Punnitukset, joiden tulos vaikutti koko päivän mielialaani saivat jäädä. Otin uuden asenteen. Sen sijaan, että haluaisin laihduttaa haluankin terveyttä ( öhöm, unohdetaan hetkeksi tämän hetken tilanne), virtaa ja muodokkaan lihaksikkaamman vartalon. Puntarointi saisi jäädä.


Viime syksynä otin hetkeksi askelmittarin käyttöön. Olen joskus painanut mieleeni, että 6000 askelta riittää ylläpitämään kuntoa, 12000 askeleella taas on vaikutus kehon koostumukseen.
Alkuun sain askeleita kasaan n. 6000 askelta päivässä. Usein jo työpäivän jälkeen askelia oli noin 3000 kun olin yrittänyt hoitaa osan asioista kävelemällä soittamisen sijasta. Koiran kanssa lenkkeilyn ja sohvalla löhöilyn kanssa sain askeleet reiluun 6000. Koska olen aina ollut kilpailuhenkinen sain askeleitten seuraamisesta itselleni pienen innostuksen...

Seurasin askeleitani parin kuukauden ajan, askelmittarin löysin parilla eurolla kirpputorilta. Loppuvaiheessa askeleitten määrä nousi n. 10 000. Työpäivän aikana tapahtuva liikkuminen pysyi suunnilleen samana, mutta lisäsin vapaa-ajan aktiivisuutta. Lenkit koiran kanssa pitenivät sekä kotona yritin saada askelia kasaan puuhailemalla hieman enemmän ja viemällä tavaroita heti paikoilleen sen sijaan, että kasaisin niitä ja veisin kerralla.

Askelmittarista luovuin kun huomasin päivittäisen aktiivisuuden lisääntymisen tulleen jo hieman tavaksi, välillä toki pitää liikkumisen tärkeys palauttaa mieleen...


Päädyin myös keväällä palkkaamaan itselleni Biosignature- valmentajan. Jo heti alkuun tein selväksi, että laihduttaminen ei ole se idea vaan terveys, jaksaminen ja hyvä mieli. Kuitenkin tarkoitus oli tehdä pitkän aikavälin muutoksia, jotka kantaisivat myös arjessa. Toki en laittaisi pahakseni jos kehon koostumus ja mittasuhteet hieman tiivistyisivät pitkällä aikavälillä muutosten myötä. Suuren peppuni haluan kuitenkin säilyttää. Biosignaturesta voit lukea lisää Kaisa Jaakkolan blogista.
Olen päätynyt siihen, että suurimmalla osalla eri ruokasuuntauksista on niin hyvät kuin huonot puolensa. Absoluuttista totuutta ei ole ja jokaisen ollessa yksilö pitää kokeilemalla ja itseään kuuntelemalla löytää itselleen oikea tapa.


Kolmantena hyvänä muutoksena arkeeni ja kohti itseni hyväksymistä oli pukeutumisneuvojan vierailu. Sen sijaan, että ostelen uutta ja yritän löytää jotain päällepantavaa epätoivoissani, halusin oppia löytämään aarteet omasta kaapistani. Kertaluontoisena ostoksena toki kallista lystiä ( alkuperäinen hinta 150€), mutta pidemmän päälle varmastikin sijoitus. Löysimme kaapistani paljonkin ihanuuksia ja uusia tapoja pukea vaatteita. Mutta mikä tärkeintä - tavan pukea muodokas vartalo näyttävästi ja itseään häpeämättä.
Jos haluat ostaa naisellia vaatteita itsellesi suuremmasta kokoluokasta voin lämpimästi suositella Zizzin myymälöitä, joissa vaatteet ovat kokoa 42-56. Istuvuus on katsottu muodoille sopivaksi ja myyjät ainakin niissä liikkeissä joissa olen itse vieraillut ovat todella asiantuntevia. Kannattaa myös liittyä kanta-asiakkaaksi, jolloin saa hyviä kanta-asiakasalennuksia tekstiviestitse. Vanhin Zizzistä ostettu toppi taitaa olla ainakin nelisen vuotta vanha ja vielä täysin ehjä. Viime talvena käytin lähes jatkuvasti Zizzin farkkulegginssejä niiden mukavuuden, mutta myös napakkuutensa vuoksi.
Myös Seppälällä on Great Girls, jonka koot ovat 38/40-50/52. Useamman vaatteen olen kotiini kantanut ja hyvillä mielin ylläni pitänyt. Kuitenkin pientä nuhjaantumista on havaittavissa käytön seurauksena..

Muutaman vuoden sisällä koen nämä asiat tärkeimmiksi ahaa- elämyksiksi vaa'an päällä pomppimisen sijasta. Pieniä muutoksia kerrallaan eläen tässä päivässä ja tehden niitä joka päivä uskon jonain päivänä olevani terveempi, iloisempi sekä tiivistetysti muodokas. ;)


Isoja, iloisia naisia vielä päivän piristykseksi..

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kesäpukeutumisen top 5 vaativampaankin menoon...

Tämä kesä on ollut erilainen kuin mikään aiempi kesä. Tyypillinen kesäpukeutuminen on pääasiallusesti korkeat korot, farkkuhame, tyttömäiset topit, ohuet villatakit ja värikkäät laukut. Kunnon blondilookki pyöreine pyllyineen, kiharrettuine hiuksineen ja avoimine kaula-aukkoineen. Ja toki mahdollisimman paljon huulikiiltoa ja tietty pinkkiä !

Koska suurimman osan kesästä olen viettänyt pyörätuolissa ja kävelyn opettelussa, suurena ongelmana oli pukeutuminen vaikka se varmasti voi kuulostaa pinnalliselta. Keinokuituinen (?) musta pyörätuoli on hiostava, nivuset aina hikiset ja vähäinenkin ponnistus saa hien helmeilemään. Myös kenkien piti olla tukevat kävelyharjoittelua ajatellen.
Mikään aiempi tyylistäni,  paitsi toki huulikiilto , ei sopinut arkeeni.


Tässä siis kesän 2014 suosikit niin pyörätuoliin kuin ilmankin..

1. Legginsit

Olen pitkään inhonnut legginssejä, enkä ole ymmärtänyt niihin liittynyttä ihastusta. Olen ajatellut niiden loppuessa polven alle vain katkaisevan jalkalinjan. Olen myös kokenut ne ehkä hieman liian anteeksiantavaisiksi kesäkilojen suhteen.
Nyt oli toinen ääni kellossa. Hyvin on pärjätty ja mielestäni myös tyylikkäästi legginsit jalassa. Käytössä oli niin ( kaikki pohjemittaisia) siniset; mustat; mustat pitsireunalla (pitsi siis puntin suulla ) kuin mustat, joissa oli kivasti pohkeen kohdalla mustaa läpinäkyvämpää kangasta.
Vaikka nousit tuolista, niin peppu oli aina varmasti peitetty, nopeasti kuivuvat sekä helpot nostaa ja laskea. Näppärät myös kuntoutuksessa.
Ehdottomat suosikit oli Indiskan pitsipunttiset legginsit.


2. Tunikat

Ah autuutta. Istuessa kaikki makkarat pursuavat ja sitä vielä enemmän huonona päivänä ja hikisenä. Tunikoissa oli minulle tyypillisiin verrattuina hieman kiinninäisempi kaula-aukko.
Paljon kivempi on istua kiristämättömissä vaatteissa sekä toki näppärät myös jumpassa. Mikäli nousin ylös niin peppu ja reidet olivat kuitenkin peitossa, kuten toki myös istuessakin... Aikaa kun tuntui olevan paljon enemmän itsensä kroittiseen tarkkailuun.
Lempparini oli ehdottomasti uusi ostos Prismasta - Gossip sarjan hihaton tunika/hame, jossa oli nauhakuja uumalla. Itse ostin tämän vahvan sinisenä, mustiakin olisi toki ollut. Hinta mielestäni n. 20€ paikkeilla.


3. Kevyt, löysä napillinen villatakki 

Sisätiloissa sekä illalla käytin yhtä lempivillatakeistani. Ikivanhaa ketjuliikkeen villatakkia, jossa on reikäinen kangas, istuva rinnoista, mutta sen jälkeen levenevä. Nätti myös nappi/napit kiinni. Vyötärölle loppuvana villatakkina ei jää kelatessa pyöriin kiinni eikä myöskään hidasta käsien liikettä. Näppärää on, jos villatakki on löysempi, jotta sen saa myös pään yli nopeasti vedettu, jos kuntoilussa tulee kuuma.
Vinkkinä kehottaisin suuntaamaan kirpputorille, josta suurin osa villatakeistani on peräisin.


4. Tukevat tennarit

Aikaisemmassa elämässä olin hetkellisessä mielijohteessa ostanut itselleni värikkäät Gaborin nahkaiset tennarit. Eivät olleet päässeet vielä kulutuksen makuun ennen tätä kesää. Kenkäni ovat oranssinpunaiset ja myönnän, että välillä väri aiheutti haastetta yhdistelyssä. Mutta, taikakengät ovat olleet, sillä minäpä olen käyttänyt niitä melkein joka päivä ja alun seisomaan nousun opettelusta on päästy jatkuvasti piteneviin kävelymatkoihin! :D
Suosittelen hankkimaat hyvälestiset, mutta samalla toki naiselliset tennarit, joita lupaat ja vannot pitäväsi hyvin. Omat kenkäni maksoivat aiemmin yli 100€, mutta nyt hintaa ajatellessani voin vakuuttaa, että en ole pettynyt. Kengät tuntuvan nahalle tyypillisen muotuotuvuuden takia aina vain paremmalta. Satsaa laatuun siis asioissa, joita aiot käyttää pitkään ! (omani oli toki heröteostos tyypilliseen tapaani... ;))


5. Olan yli menevä pikkulaukku arkikäyttöön

Olen välillä kokemut kuin olisin huonosti suunniteltu auton säilytyslokerikko tai kengurunpussin omaava pyörätuolipotilas. Kumpikaan ei lohduta. Vaikka istuessani tuolissa on selkänojassa pussi tavaroita varten. Siinä on pienet tarrat, jotka voivat hyvällä tuurilla pitää pussin kiinni. Yleensä tuuri on loppunut siinä kohtaa. Kaikki kävelevät siis näkevät sisällön, toki epärehellisyyttäkin voi esiintyä varkauksien muodossa ja tuolin kasaanlaitto on haastavaa jos pussissa on suojeltavia tavaroita.
En ole ikinä oikein ymmärtänyt olan yli ristiin meneviä laukkuja. Olen ajatellut niiden kuuluvam äitini ikäpolvelle. Nyt ymmärrän niiden kätevyyden.
Laukku ei häiritse kelaamista; sen verran pieni, että voin kääriä remmin laukun ympäri  ja laittaa sen selkänojalliseen pussiin niin halutessani ja tietenkin pieni koko ja näppärä avautuminen pitää minulle tärkeät asiat näppärästi "sydäntäni lähellä" . Omassa olkalaukussa kulkee mukanani kännykkä, pieni kännykkä/rahapussi, huulipuna, nenäliinoja sekä pieni muistivihko kynällä mahdollisten kognitiivisten ongelmien vuoksi. Ja tietenkin Sisu-aski.
Oman laukkuni olen löytänyt kirpputorilta, suunnittelin sen kylläkin baarikäyttöön, mutta nyt huomaan sen arkikäytön ihanuuden. Rakkautta!

Loistava oli huomata kuinka paljon pystyin turvautumaan oman vaatekaappini sisältöön yllättävässä pukeutumiskriisissä. Uskoisin kuitenkin, että kirpparireissulta olisin kykenyt samat löydöt tekemään pulleasta (46-50) koostani huolimatta..
Ja toki kaikki tämä ihanuus kuorrutetaan aina huulipunalla/-kiillolla, pörröisellä tukalla koristeen kera ja huonolla huumorilla..


torstai 14. elokuuta 2014

Kun elämältä putoaa pohja...


Tiedätkö sen tunteen, kun ajattelet olevasi onnellinen sitten kun.. Sitten kun olet tiputtanut painoasi, olet löytänyt unelmatyön, poikaystävän tai oppinut soittamaan kitaraa. Mahdollisesti vaatekaappikin olisi täydempi. Ehkäpä mahdollisen poikaystävän pitäisi oppia muutama uusi ominaisuus ennen lopullista onnea ?

Jos nyt saisin toivoa onnea, löytäisin sen entisestä elämästäni. Mitä siitä vaikka perjantaisin työviikon jälkeen yritin selvittää aiheuttamaani kaaosta. Kerätä viikon tyhjät kahvikupit, käärepaperit, meikit, likapyykit, postin jne. ympäri asuntoa. Vaikka olin ryntäillyt joka aamu kiireessä pitkin asuntoa etsien kaapista jotain puettavaa samalla juoden kahvia ja lisäten huulikiiltoa. Mitäpä siitä, vaikka vain osa vaatekaappini sisällöstä mahtui ylleni, huulikiilto oli aina vääränväristä ja minä myöhässä.

Kotini on kaoottinen. Ja minä liian äänekäs. Värit hyppivät silmille kaaoksen keskeltä ja lattialla on aina kissanhiekkaa. Aina. Ja minä olen aina myöhässä.

Miltäpä tuntuisikaan olla hetki onnellinen ihan omana itsenä ja ihan tänä hetkenä?

Aloitetaan...

Blogin aloittaminen on pitkään ollut haaveenani. Olen punninnut asiaa ja pähkäillyt. Lopputulokseen en päässyt. Tapani mukaan, tyylilleni uskollisena otin ja tempaisin. Ja aloitin. Tervetuloa !

Koko elämääni en halua kanssasi jakaa, mutta paloja siitä kylläkin. Toivon, että kohtelet minua kauniisti, ystävyydellä. Niinkuin toivoisit, että sinuakin kohdeltaisiin...

Elämän jälleen heitettyä kuperkeikkaa opettelen monia asioita uudestaan ja tämä olisi tarkoitus olla yksi tapa kuntoutua. Yhteenvetona voisin sanoa, että sairastuin, jonka seurauksena menetin kävelykykyni ja suuren osan osaamistani asioista. Nyt opettelen asioita uudestaan. Toimintaterapiana on toiminut niin kosmetiikka, tiskikoneen täyttö kuin toivottavasti tulevaisuudessa tämä blogikin.

Kiitos kun olet matkallani mukana. Tsemppaathan ?!