tiistai 30. syyskuuta 2014

Omat meikit käyttöön...

Olen kosmetiikkaholisti. Oikeasti.

Omistan paljon kosmetiikkaa, josta käytän vain murto-osaa. En pahemmin lahjoittele tuotteita pois vaan käytään suhteellisen uskollisesti samoja tuotteita joko loppuun tai vaihdan tylsistyttyä. Löysin YouTubesta loistavan idean - shoppaile omista varastoista ja näin lisäät vähemmän käytettyjen tuotteiden käyttöä. Ja tietenkin maksimoit koko kokoelmasi käyttöä.

Crystalis007 How I shop my stash for the week videolla oli hyvä esimerkki ideasta. Ilmeisesti täysin kosmetiikalle omistetussa huoneessa oli pöydällä kori, johon hän keräsi tuotteet, joita aikoo seuraavan viikon aikana käyttää. Kuola valui hänen kokoelmiaan katsellessa. Koriin siirtyi meikkivoiteista kynsilakkoihin saakka tuotteita.

Olen itse ajatellut etten viitsi uusiin tuotteisiin koskea, ennen kuin otan sen aktiivikäyttöön, mutta sitä päivää saa kyllä odotella aika pitkään. Ehkäpä se onkin hieman vanhentunut ajatus?

Voisin harkita kori-ideaa. Voisin valita joka viikolla tuotteet joita käyttäisin aktiivisemmin ja nauttisin niistä todella. Ehkäpä löytäisin myös sitä kautta edes muutaman tuotteen, jonka käyttämisestä en nauti ja voisin ne sitten siirtää eteenpäin.

Ideaa on kehiteltävä... Innostuitko sinä ?

torstai 25. syyskuuta 2014

Huulipunan armoilla...

Tänä kesänä olen elänyt jopa huulipunani varjossa. Kumma mieltymys aina kirkkaampiin väreihin on vallanut minut. Ehkäpä toivon huulipunani tuovan esille asenteeni - täältä tullaan elämä !

Lumenen Wild Rose Natural Lipstick sävyssä 01 sheer Kepeästi on helppo joka päivän puna. Ostin tämän vissiin plussa- kortilla tarjouksesta. Miellyttävä tuntu, helppo sävy, mutta hieman outo tuoksu. Marjamehu vahalla ?;) Piristää kasvoja hieman näkymättömämpänäkin päivänä. Helppo valinta !

Kun pääsin rakkaan poikaystäväni kuljettamana Kicksiin oli vain taivas rajana. Kohteliaana herrasmiehenä ( tai osaansa tyytyneenä)  hän jätti minut yksin shoppailemaan myyjätytön ystävällisellä avustuksella. Miten Kicksissä aina onkaan niin mukavat myyjät?  Kaiken muun lisäksi hankin mukaani uuden asennepunani. Jos vaaran lähestymistä ei tajua huulten väristä, niin jo on. Kicksin oman sarjan huulipuna Folklore chic on ihana oranssin pinkki. Paremmin en väriä osaa kuvata, katsoppa siis ystävällisesti kuvasta. Tuoksu on mielestäni hajuvesimäinen, levittyvyys hyvä, mutta väri on se ihanin asia tässä...

Uusimpana ja yllättävimpänä huulipunana nousee Yves Rocherin huulipuna sävyssä 22. En muista milloin olen näin kosteuttavan tuntuista huulipunaa levittänyt huulilleni. Väri jää hieman miedommaksi aivan kuin kyseessä olisi värillinen huulirasva. Mutta rakkautta tämäkin on. Tuoksua en osaa tarkemmin kuvata, mutta mielestäni miellyttävin tässä kolmikossa.

Jos haluat kokeilla hieman lisää väriä huulillesi, niin suosittelisin ehdottomasti Yves Rocherin huulipunaa. Hintakin on vain 5,90€. Positiivisena asiana parabeenittomuus sekä ravitseva seesamöljy ( Yves Rocherin nettisivuilta löytyy tarkemmat tiedot )

Ohessa kuvat tuotteista, kuvien laatu on vahvasti minua.
Kirkkammassa valossa...

Kolmen suora- Lumene, Kicks, YR

...ja hämärämmässä.



Seuraavana harmaana hetkenä kokeile huulipunaa, ehkäpä maailma hymyilisi sinulle...

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Prisoners' wife

Mahtava sarja !

Kymmenosainen sarja tuli tänään kahlattua loppuun. En yleensä jää ikävöimään ohjelmia, mutta tässä teen poikkeuksen. Jään kaipaamaan! Kahlasin sarjaa läpi pala palalta koko kesän. Vaikka en mitään muuta seurannutkaan, niin tämä oli katsottava. Ja jollei muuten niin pikkuriikkisinä paloina.

Sarja kertoo usean eri naisen ja heidän puolisoidensa/ omaistensa tarinaa. Sarja on lähinnä heidän näkökulmastaan, jotka elävät vankilan ulkopuolella ja siitä kuinka vankien luona kyläilyt sekä heidän tekemänsä rikoksensa vaikuttavat arkeen. Osaa omaisista seurattiin koko sarjan, osaa vain muutaman jakson verran.

Sarjaan jää koukkuun. Tarjolla YLE Areenassa. Ainakin vielä toistaiseksi.. ;)


maanantai 22. syyskuuta 2014

Voidepläjäys!

Olen suhteellisen intohimoinen ihoni hoitaja. Olen oppinut sen äidiltäni, joka tälläkin hetkellä näyttää helposti viisitoista vuotta nuoremmalta kuin biologinen ikä antaisi ymmärtää. Ainakin niiltä osin kasvatus on tuottanut tulosta. ;)

Olen siis oppinut ihonhoitoon, sen rutiineihin ja hemmotteluihin. Olen todennut sen kannattavaksi tarkastellessani sukuni naisia. Olen myös kokenut sen hyväksi tavaksi hemmotella itseään joka päivä.

Useimmiten päivän päätteeksi poistan meikit kaksoispuhdistuksella eli ensin öljypuhdistus (valmiina ostettu/ puhdas öljy/ öljy+risiiniöljy) ja sitten "viimeistelevä" puhdistus geelillä tms. Kasvovedellä muistaessani pyyhin kasvot ennen rasvojen levitystä.

Pintakuivan sekaihoni ollessa kuivimmillaan kuorrutan sitä eri aineilla kerroksittain. Seerumi, öljy, kasvovoide, kosteuttava naamio, geelivoide jne. Yhdistely on hyvin vapaamuotoista ja kunkin hetkiseen tarpeeseen mitoitettua. Ainoa huonompi puoli on aika, joka kuluu kerrosten levittelyyn ja kuivumisen odotteluun.

Tänään sain huippuhyvän vinkin youtubesta. Jennifer Thompson kertoo videollaan How I make my nighttime moisturizer loistavan idean. Hän yhdistää kasvovoiteeseensa ennen levittämistä Aloe vera geeliä ja tipan öljyä esim ruusunkiviöljyä sormenpäissään. Itse jo mietin esim. viikon satsin tekoa kerralla. Edullista myös pidemmän päälle. Mutta tehokkaalta vaikuttaa, en olisi itse uskonut hänen pian täyttävän 40:tä.

Oliko idea sinulle jo entuudestaan tuttu?


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Geelilakkaus...

Useampana kesänä otin geelit varpaisiin ja välillä taas geelilakkauksen. Koin kuitenkin usein, että geelien kestäessä suhteellisen siistinä koko kesän pienellä hoidolla, ei samaa voinut sanoa geelilakkauksesta.

Otin ärhäkkään pinkin geelit varpaisiini elokuun loppupuolella. Tulos on edelleen mielestäni erittäin siisti, yksi glitterpiste vain puuttuu ja toki pientä kasvua on näkyvissä..

                                           Ehkäpä jatkossa turvaudunkin vain geelilakkaukseen ?:)

lauantai 20. syyskuuta 2014

Retkahdus..

Misteri oli suorittamassa liikuntarajoitteisen tyttöystävänsä ulkoiluttamisvelvollisuuttaan. Toki kävimme kauppakeskus Koskikeskuksessa Tampereella tämän hetkisen laitoshoidon tuomien rajoitusten sallimissa rajoissa. :D

Silmät kiiluen kävin Kicksissä alennuskuponkieni kanssa. Mukaani tarttui mm. Anastasian kulmapaletti, uusia siveltimiä, kuivashampoo sekä siveltimien puhdistusaine.

                                                                   Itse pullo..  :)

Youtubessa on videoita myös siitä, kuinka voit puhdistusaineen tehdä itse. Jatkossa aiheeseen pitää tutustua enemmän, nyt armahdin itseäni ja ostin valmiin.
Inci kun ei vaikuta tämän kummallisemalta :


Olen itse tottunut pesemään siveltimet miedolla pesuaineella, yleensä Marseille saippualla. En usko, että kyseinen tuote tulee tätä tapaa korvaamaan, mutta hyvä lisä siitä tulee siveltimien huoltoon.

torstai 18. syyskuuta 2014

Kun olet liian lihava...

Painoni on ollut koko elämääni seuraava teema. Minua on arvosteltu painoni perusteella ja minua edelleen arvioidaan painoni mukaan. Mitä suurempi, sen huonompi.

Painoni on minulle kuin punainen vaate, mutta samalla turvallinen riepu. Pehmeää, suojaavaa ja sisällänsä pitävää.

Haluaisin sanoa - rakasta ja arvosta minua sellaisena kuin olen juuri tänään ja juuri nyt. Katso sisimpääni ja hyväksy. Painoni ei mittaa arvoani, mutta arvostelu kertoo sinusta ja jättää minuun ikuisen arven.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Teimpä ite : Oma BB: ni!

Teimpä sitten ihan itte.. :)

Omistan niin Garnierin ihka ensimmäisen perus BB- voiteen, kuin myös Lorealin oman. Loreal on ollut mieluisampi kokiessani Garnierin liian kiiltoalttiiksi. Muita BB- voiteita en ole oikeastaan kokeillut laatikon pursutessa tavallisia meikkivoiteita halpiksesta luksukseen.

Tutkin kuitenkin YouTuben uumenia ja löysin idean miksailla oma BB- voide. Monet käyttivät meikkivoide, päivävoide etc sekoituksia. Itse päätin kokeilla enemmän osallistujia=parempi tulos idealogialla ja oman kaapin jo olemassa olevalla sisällöllä.

Sain äidiltäni hienon lasisen pumppupullon, jonka putsasin huolella pesuaineella ja liottelin kuumassa vedessä. Meikkivoiteena päädyin käyttämään vanhimmasta päästä olevaa Oriflamen sekaihon meikkivoidetta hieman ihoani tummemmassa sävyssä. Mittasuhteet kehitin omasta päästäni, mutta pyrkien siihen, että kovin suurta määrää valmista tuotetta en saisi kerralla aikaiseksi säilyvyyden takaamiseksi. Kosteusvoiteena oli Nivean teinisarjan mattapinnan antava voide. "Salaisena aseena" käytin kosteutta, mutta samalla ei klähmäisyyttä tuovaa Aloe Vera 80% geeliä, jolla halusin keventää BB- voiteeni tuntua. Hieman hehkua sain joukkoon lisäämällä Oriflamen Visions sarjan vanhaa Peach glow (?) voidetta, joka toi hehkuvaa persikan sävyä sekoitukseen.



Mitat omiani ja tyyli improvisoiva. Tulos tähän nähden miellyttävä. Iholle tulee hieman väriä ja eloa sekä samalla ihonhoidollisia ominaisuuksia. Sopii mielestäni hyvin kevyeen, hieman päivää parantavaan huolitteluun.

Jatkossa voisin ajatella lisääväni hieman enemmän vielä aloe-geelin osuutta ja vähentäväni päivävoiteen määrä. Pintakuivalle, mutta kiiltelevälle sekaiholleni kosteutus ilman klähmäisyyttä on tärkiä pointti.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Pieni ylellisyys...

Joskus hyvin pienet asiat tuovat iloa. Niin nytkin.

En ole koskaan ollut pikkutuubien ystävä. En varsinkaan käsirasvojen suhteen, joka vasta on kulutustuote. Ihastuin kuitenkin ihanan Julija- kosmetologini luona kasvonaamion aikana käsihieronnassa käytettyyn LCN Pear&Apple Hand&Body creamin tuoksuun. Ihana tuoksu ympäröi minut toisen hieroessa rentouttavasti käsiäni ja tulos - todellinen käsien pehmeys!

Kun minulla oli mahdollisuus ostaa tuote puoleen hintaan niin päädyin lunastamaan ihanuuden itselleni. Rasvaa en raaski vartalolle "tuhlata", mutta pienestä määrästä kyllä riittää pitkälle. Varsinkin iltaisin nautin tuoksusta ja koen sen jotenkin rauhoittavaksi.

Koostumus itsessään on paksuhkoa, mutta nopeasti imeytyvää. Tuoksu kylläkin on vahva, joten sairaalaoloihin varmaankin sopimaton. Tuoksu on makeanraikas ja levittyvyys on hyvä. Flippikorkillisen tuubini koko on 50ml. Sopiva ylelliseksi tuotteeksi ja aion ehdottomasti hankkia tätä lisää.

Luksusta!



sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Asenne.

Pieni sana, suuri merkitys.
Tiedättekö ne rasittavan hyväntuuliset ihmiset, joiden pienikin vastaisku suurista puhumattakaan käännetään positiiviseksi? He hymyilevät aina ja hymy ei ole heille ehtymätön luonnonvara. Huonona päivänä he ovat rasittavia. Hieman parempina päivinä kadehdittavia.

Olen yrittänyt harjoitella positiivisuutta jo vuosia. Uskon, että osa siitä on synnynnäistä, osa opittua ja sen toteutus sitten tahtotila. Varsinkin sairastumisen myötä olen tavannut paljon ihmisiä aallon pohjalla. Osa jää sinne ja osa nousee takaisin pintaan pienen uppeluksen jälkeen. Muistan ensimmäiseltä työviikoltani vastavalmistuneena kokeneemman työkaverin lauseen " ui tai uppoa". Silloin pidin sitä kovana puheena, nyt elämän faktana.

Rasittavan iloisia ihmisiä kuuluu myös lähipiiriini. Misteri on ehkä rasittavin, sillä harvemmin häntä näkee pahalla tuulella ja suuremmatkin ongelmat ratkaistaan hymyillen ja rauhassa. Riitely on hyvin haasteellista ihmisen kanssa, joka on perusoptimisti..

En oikein itsekkään tiedä mitä yritän sanoa. Haluaisin kai sanoa, että elämä on luonnostaan aallokkoa, jossa on tehtävä paljon töitä, jotta pääsee takaisin pinnalle. Optimismi ei ole itsestäänselvyys vaan tahtotila. Ja uskoisin, että positiivinen ihminen saavuttaa enemmän kuin pessimisti. Elämä kun kuitenkin on pettymyksiä täynnä, joten ilo on revittävä kaikkialta mistä sen vain löytää. Askel askeleelta...

Avuksi positiivisuuden harjoitteluun löytyy Positiivareitten ilmaisessa ajatusten aamiaisessa, jonka tilaaja olen ollut pitkään.


lauantai 13. syyskuuta 2014

Kuorimattomuuden kirot...

En ole kuorinut kroppaani pitkään aikaan. Minun mittapuullani se on noin parisen viikkoa. Ja normaalisti kuorin vartaloni ainakin kerran viikossa ja kasvot kahdesti.

Tällä hetkellä mukanani ei ole vartalokuorintaa, mutta.. Pääsen lähelle sokerivarastoja. ;D Tajusin tämän onnellisen asian eilen. Ja hihkuin ilosta!

Olen tehnyt kuorintoja kahvinporoista/ sokerista/ suolasta yhdistettynä öljyyn. Nyt kun pitää varoa huonon liikkumisen takia lattioiden liukkautta aion yhdistää sokerin suihkugeeliin jossain muovikupissa ja kuoria ihoni oikein kunnolla! Enää on edessä huomaamaton sokerinlainausreissu..

Vinkkinä vihjaan, että tehottomat kuorinnat saavat uutta potkua itseensä pienellä tuunauksella; lisää käyttäessäsi hieman lisätekstuuria sokerilla/ suolalla/ kahvinporolla miksaillessasi. Ja huonompi tuote on pian parempi. Välttää roskiksen ja säästät!!!



Noniin, ohessa jälleen laadukkaat kuvat teimpä ite projektistani. Muovikupissa sekoitin sokerin joukkoon lähes täyden näytepussin ikivanhaa suihkugeeliä. Sekoittelin hammastikulla koostumuksen puuromaiseksi, makuasia sekin. Suihkussa hinkkasin innolla ja sen jälkeen rasvan lotraus reilulla kädellä. Onni on pienet asiat!

Lopputulos oli loistava ja erittäin edullinen!

torstai 11. syyskuuta 2014

Kosteuttava kaveri!

Kosteuttavat naamiot ovat lemppareitani. Varsinkin ne, joita ei tarvitse pestä pois vaan tekevät taikojaan imeytyessään yöaikaan rutikuivaan pintakuivaan sekaihooni. Pyrin suosimaan naamioita, jotka vain pyyhitään vaikutusajan täytyttyä ( tissue of )sillä ne ovat halvimmasta päästä (riippuu toki tuotteesta) kaunistavaa ja pitkänlinjan tuloksia antavaa kasvohoitoa...

Yksi aika uusi suosikkini, joka on majaillut aika pitkään kaapeissani korkkaamattomana on Elizabeth Ardenin Hydrating Mask 100ml koossa. Muistaakseni olen tilannut tämän Strawberrynet.comista muutama vuosi sitten. Sama tuote sieltä löytyy edelleen hintaan 14.50€. Strawberrynetistä tilaaminen on hieman sitten addiktoivaa... Mutta helppoa. Suosittelen pitämään kulut alle 22€, jotta välttyy tullilta. Postimaksujahan ei tule ja ainakin viimeksi tullin muistaessa ( siitä on aikaa, en tiedä nykyisin...) Strawberrynet korvasi ne minulle kuittia vastaan.
               
Muut sommittelevat kuviansa kukkasten kera, 
minä pehmustan villasukilla... :)


Olen käyttänyt naamiota kasvoöljyn päälle iltaisin kuureina eli useamman illan peräkkäin. Varsinkin kesäisin naamion hieman viilentävä tunne tuntuu hyvälle. Vaikea kuvitella kuinka hyvälle se voisi tuntuakaan kuuman rannalla vietetyn päivän jälkeen... Nukun naamio naamassa ilahduttaen mahdollisia yökköjä kulloisestakin asuinpaikastani riippuen.
Koostumus on hieman nahkea ja tuote jättää kasvoille selkeästi valkoisen pinnan riippuen toki siitä paljonko kasvoille ja dekolteelle ( muista myös tämän alueen hoito!) lutraat. Incissä, jonka lukemista en vielä kovin hyvin hallitse on mainittu kiivin , kurkun ym. uutteet. Kolmantena incissä on magnesium aluminum silicate, joka vapaasti suomennettuna on joko luonnosta tai keinotekoisesti muodostettu kosmeettisen tuotteen koostumukseen vaikuttava aine kuten valkoinen savi. Ideana on tehdä tuotteen koostumus paksummaksi sen kyetessä imemään itseensä runsaasti nesteitä sekä ylellisemmän tuntuiseksi.
Tihrustamalla tavattava...


Pidän naamiosta ja sen tuomasta raikkaasta tunteesta. Kosteustehoja voisi toki olla enemmänkin, mutta yhdistän tuotteen usein öljyyn tai perinteiseen yövoiteeseen. Tuskimpa ostan uudestaan, sillä kaapissani majailee monia muita malttamattomia jo käyttöään innokkaasti odottelevia naamioita. Uskoisin tuotteen olevan erityisen näppäri auringon punoittamille kasvoille. Eli etelän reissuja odotellessa... ;D

tiistai 9. syyskuuta 2014

Rakkausnappi...

Kyseessä on niinkin rakkaustuote, kuin edellisessä postauksessa mainitsemani Indigo Wild Wee Rub Lullaby Lavender 70g. Voin sanoa, että vauvojen tuotteet ovat I-H-A-N-I-A! Ja olen itse kyllä ihan vauvaton...

                                           Ja kyllä, kuvan laatu voisi olla parempikin...

Koostumukseltaan tuote on paksuhkoa kellertävää salvaa, joka imeytyy yllättävän nopeasti ihoon sulaessaan jättäen kuitenkin pienoisen öljyisen tunteen. Käyttö on näppärää; sormea pyörittelen purkissa kunnes riittävä määrä salvaa on hinkattu myös ihoon. :D

Pidän itse monitoimituotteista, jotka todella toimivat. Traditioksi on muodostunut iltaisin tämän laventelilta tuoksuvan voiteen levitys pyörivin ja rauhallisin liikkein rintakehällä ja ylävatsaan. Ja sitten on mukava alkaa virittelemään kohti unten maita...
Laventelihan on tunnettu rauhoittavasta ja antiseptisesta vaikutuksestaan. Sopii pieniin ihorikkoihin, palovammoihin jne. sopien herkällekin iholle.

Rauhoittavan iltarutiini- käytön lisäksi ne punaiset nivuset( hoitajien mukaan ;) ) ovat saaneet välillä kerroksen voidetta. Kantapäihin ja käsiin olen myös levitellyt runsaasti. Myös kasvovoiteena on toiminut yllättävän hyvin ! Ehkä en kuitenkaan joka ilta voidetta käyttäisi kasvovoiteena paksun koostumuksensa vuoksi, mutta toki tämäkin on yksilöllistä.

Sisällysluettelo on lyhyt. Sertifioitu luomu auringonkukkaöljy, viinirypäleensiemenöljy, kookosöljy, luonnollinen mehiläisvaha, carnauba(?) vaha, sertifioitu luomu sheavoi, vuohenmaito, bulgarialainen laventeliöljy ja E- vitamiini.

Omani tilasin iHerbistä n. vajaan 7€ hintaan.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Esittelyssä sairaalapakkia... Joka ei riitä... ;)

Nautin eri öljyjen, voiteiden, hiustuotteiden, hajuvesien jne kanssa läträämisestä. Mitä enemmän, sitä parempi. Ja mitä erilaisempia, niin sen kivempaa. En siis tarvitse viihdytyksekseni sen kummempaa kuin pussillisen ( pienikin käy, mutta suurempi on toki kauniimpaa) kosmetiikkaa...

Olen pidemmän aikaa kerännyt kosmetiikkanäytteitä sekä säilyttänyt hyviä, pieniä ja jo työnsä tehneitä pulloja uusiokäyttöä varten. Hyvä varastoni on tietenkin kotonani, mutta onneksi sain kasaan ihan kivan saaliin myös vanhempieni luota.

                                          Osa kasatusta saaliistani...ei photoshoppia purnukoille ;)

Muutaman vinkin haluaisin jakaa. Mm. Kasvovesilaput ovat äärimmäisen näppäriä ja myös tässä tapauksessa tehokkaita. Omani ovat hyvin kärsineessä purkissa ja nimeltään Desert Essence Natural Tea Tree Oil Facial Cleansing Pads Original. Näitä lappuja olen käyttänyt niin kasvoille, kaulalle kuin jatkuvasta nihkeydestä punoittaviin nivusiini. Huonommassa kunnossa ollessani hoidin iltapyyhkäisyt myös kainaloihin etc näillä lapuilla laitojen sisällä maatessa.

Hyvällä pesukukalla saa huonostakin suihkugeelistä parempaa sekä ehdottomasti itsensä hoitamisessa ja hellimisessä on kyseessä toimintaterapiasta! Omani on EcoToolsinkierrätyskuidusta valmistama.

Pussinaamiot ovat vertaansa vailla. Mm.H&M: stä löytyy laaja valikoima, omani olen tilannut jostain Avonin jaksosta. Pieni reikä pussin nurkkaan ja naamiosta saa useamman käyttökerran. Itse yritän metsästää kasvoille jätettävää naamiota, sillä silloin iltaisin vaikka kuurina laitettuna se toimisi hyvänä kosteusboostauksena.

Kuvassa yksi kärsineimmistä on Indigo Wild Wee Rub Lullaby Lavender salva, josta erikseen postaus jatkossa. Tämä laventelilta tuoksuva voide rauhoittaa, kosteuttaa ja on myös yksi monitoimituote ja monen tilanteen pelastaja. Jalkovoide, käsivoide, kasvovoide, huulivoide, haavavoide jne. Tuoksu on ihana !

Suihkumyssy, kampa, pampulat, peili ovat myös vertaansa vailla silloin kun pienikin on kaunista... !

perjantai 5. syyskuuta 2014

Teimpä ite: Vaatteitten feikkiraikastus!

Olen mahdollisesti universumin ainut nainen, joka ei tuoksu aina ruusunnupuille. Kyllä, tunnustan. Jälleen kerran. Ihoni erittää jotain mystistä ainetta vaatteisiini, mikä saa ne haisemaan tosimummolle tai kellarille. Tai, mieluisampi vaihtoehto olisi se, että kaikki pesukoneet kaikissa niissä eri paikoissa, joissa minua on tänä kesänä hoidettu on missannut koneen syväpuhdistuksen.

Harmittavaista on vain se, että todennäköisempää on minun mystinen eritykseni. Onneksi voin aina syyttää kipulääkkeitä, kehon puhdistumista jne.

Pyrin pesemään vaatteet niitten likastuessa, muuten tuuletan. Joskus kuitenkin yhdestäkin käytöstä tai kaapista ottaessa voi tunkkaisuus olla mystisesti imeytynyt vaatteeseen. Outoa.

Kuitenkin tilanteen ollessa se mikä se on päädyin kehittämään asiaan ratkaisun-
Nopeasti tehty spray vaatteen raikastamiseen. Ikävä kyllä kuvaa uusikäytössä olevasta spraypullosta ei ole. Mutta idea on simppeli:
- etsi kätköistäsi tyhjä hienosumuinen suihkepullo
- täytä pullo osittain vedellä
- tiputa joukkoon esim. Eucalyptuksen eteeristä öljyä välillä tulosta tuoksutellen (~5-10 tippaa)
- sumuta raikastusta vaativaa vaatetta etäältä, vaaleaa vaatetta vielä etäämmältä ( pisaravaara!?)

Käsittelin maanantai- aamuna ennen laitostumisen alkua villatakkini. Toimi, mutta villatakkiin ei jäänyt liian vahvaa eikä myöskään tunnistettavaa hajua...

Hetkellistä raikkautta. Omalla vastuulla! ;)

P.s. Voit myös raikastaa pyykkiä kuivausrummussa laittamalla kosteaan rättiin hieman tuoksua ja rätin pyykin joukkoon lyhkäiseksi aikaa...

Minulla on unelma!

Minun unelmani on minun tavoitteeni. Minä haluan elää unelmaani. Minä haluan ja tahdon. Minä haluan, tahdon ja aion. Minä toteutan sen !

Olin tyttö, joka mätsäsi korkkarinsa muuhun pukeutumiseensa ja mahdollisesti jopa silmämeikkiinsä. Olin tyttö, jonka tulo tiedettiin jo etukäteen ja kaukaa korkojen kopseesta. Olin tyttö, jonka mielestä kenkiä ei voi olla liikaa ja aina on hyvä hetki ostaa uudet kengät.

Olen ollut sitä ja paljon muuta. Ja aion tehdä sen uudestaan.





                        


Minulla on unelmani, jota aion elää. Aion pystyä kävelemään. Aion palata arkeeni ja työhöni - omaan elämääni.

Ostin nämä ensimmäisellä reissulla ostoskeskukseen laitosjaksojen jälkeen. Nämä edustavat kaikessa kauneudessaan, seksikkyydessään ja tehokkuudessaan tavoitettani. 
















keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Näppärä nappi...

Oletko ollut tilanteessa, jossa huulesi ovat rohtuneet, kätesi kuivat, jalkojasi mainitsemattakaan. Siitä on hieman aikaa a.k.a terveenä ollessa pari kertaa reissuilla jäi matkalaukku saapumati ja naamarasvat, käsivoide, meikinpuhdistusaine ym oli tietenkin laukussa. Kovasti ei hymyilyttänyt meikkien poisto hotellin saippualla ja kuivuuttaan kiristävä naama ilman rasvaa. Aamulla silmien ympärys oli silti mustana meikistä ja huulet halkeilivat.

Olen löytänyt ratkaisun !:D

                                                                          Kuva täältä..

Tilasin iherbistä Episencialin Cheeky Salve Lips Cheeks in ja olen rakastunut. Jos se on tarpeeksi herkkä lapsen iholle niin sopii se minullekin. Pienestä koostaan huolimatta tuote on riittoisa. Purkki on kulkenut käsilaukun sisätaskussa kiinteänä tuotteena myös lentokentän turvatarkastukset ja tuonut varmuutta matkoilla siihen, että vaikka pakaasi jäisi niin olisi meikinpoistoon, käsiin, jalkoihin, nirhaumiin ja kasvoihin voidetta..

IHerbin sivuilla kerrotaan tuotteen tuovan helpotusta huulille, poskille, akneen ym. sisältäen probioottia ja vadelmavoita sopien iältään 0+. Voide tuo suojaa ja kosteutta. USDA 70% orgaaninen. Hajusteeton, allergiatestattu.

Other Ingredients ( kopioitu Täältä )
Butyrospermum parkii (shea butter) fruit, butyrospermum parkii (organic shea butter), carthamus tinctorius (organic safflower) seed oil, helianthus annuus (organic sunflower) oil, beeswax (organic), vitis vinifera (grape) seed oil, octyldodecanol, tocopherol (non-GMO "tocobiol"), lactobacillus/milk ferment lysate filtrate (yogurt derived), beeswax, rubus idaeus (organic raspberry) juice
Free From the Bad Stuff: No additives, petroleum, parabens, phenoxyethanol, harsh preservatives, EDTA, SLS, synthetic fragrances or gluten.

Pienen, mutta tehokkaan purkin sisällä on ratkaisu, ainakin tilapäinen, moniin kuivuusongelmiin. On kyseessä poski, hiustenlatva tai pyllynpuolikaskin. Hintaa iherbissä on n. 7 € paikkeilla. Suosittelen kokeilemaan !



tiistai 2. syyskuuta 2014

Harakkana kimalluksen perässä...

Ensimmäisellä kerralla käydessäni kosmetologi Julijan luona ihastuin hänen luonaan myynnissä oleviin koristeellisiin pampuloihin sekä pidempään kaulaketjuun, jossa roikkui " kristalli" timangirivistön lisäksi.

Omaan yli hartioiden olevat hiukset ja ukaasini itselle on, että mikäli kampaus on aina sama tai ei mikään, niin tukka lyhenee. Hyvä perustelu tukkajuttujen osteluun ? ;)

Olen arastellut isojen korujen käyttöä, joita vaihtelisin vaatetuksen mukaan. Nyt päätin rikkoa rajojani. MeNaiset- lehden artikkelissa koskien kurvikkaiden pukeutumista kehoitetaankin käyttämään pitkiä koruja katseenkiinnittäjänä. Toki isolle naiselle pikkuruiset korut hukkuvat kokonaisuuteen. Ja ytimekkäästi olikin sanottu " Piperrys pannaan".

Kiven vieressä pieni "timangirivistö"
         
Ostokset oli pakattu ihanaan kassiin... ( huom pantteri!)


Hiustuotteet olivat 1.5€ alkaen. Toivotaan näiden kestävän kulutusta. Varsinkin pieni rusetti helmillä oli mielestäni kovin naisellinen. Jos opettelisi valkkinutturan teon ja tämän siihen sitten laittaisi koristeeksi. Toisiko hieman eleganttiutta muuten hieman vapaampaan tyyliin ? ;)

Oriflamen glitteri tuli kylkiäisenä... ;)


Ostatko itse paljon hiuskoristeita vai käytätkö ihan tavallisia pampuloita, hainhampaita etc. ?

maanantai 1. syyskuuta 2014

Suut makiaksi - chiabanaanipuuro

Tykkään makiasta. Haluan herkutella. Mutta haluaisin joskus myös nauttia ilman syyllisyyttä... Ja saada siitä terveyshyötyjä.
Sain intoa ihanalta YouTuben Cloudy applessilta ( kirjotetaankohan noin ?!) banaanichiasiemenpuuroon näin suomalaisittain. Toki vastaavia reseptejä löytyy varmasti muualtakin...

Banaanit on helppo napata kaupasta mukaan ja hieman jo kauneusvirheistä kärsivät banaanitkin voi käyttää. Banaani muistetaan yleensä ravintorikkaana hedelmänä ja sen valtteja on kuidun, c- vitamiinin, kaliumin, mangaanin ja B 6- vitamiinin sisältävyys.

Chia-siemenessä on öljyjä, mutta ei kolesterolia ja jopa 20% proteiinia. Runsas vitsmiinikirjo sekä omegat myös tuovat terveyshyötyjä. Itse pidän chia-siemenestä sen kuiturikkauden ja siementen turvotessa vedessä se geeliytyy. Voitte vain kuvitella sen vaikutusta haasteelliseen suolistoon... ;)

Suklaa taas.. Jotkut sen sisältämistä aineista omaa mahdollisesti terveyshyötyjä. Tumma suklaa kohtuudella nautittuna mahdollisesti estää verisuonten tukkeutumista...


Tämä on hyvin vapaa ja rento variaatio, lähinnä puuro käyttäen sitä mitä kotoa löytyy.

Tarvitset:
Banaanin
Chia-siemeniä
Vettä
Suklaajauhetta ( raakakaakaota, kaakaojauhetta tms)
Hitunen suolaa
( makeutusta esim steviaa)

Muussaa haarukalla banaani kipossa. Lisää muussin joukkoon maun mukaan chia-siemeniä. Itse taidan käyttää noin pari tl. Sekoitus. Vettä niin, että peittyy hieman reilummin tai konsistenssi alkaa muotoutumaan miellyttäväksi. Sekoita. Lisää suklaajauhe ja hitunen suolaa. Sekoita. Jos odottelet pidempään, niin geeliytyy enemmän, itse syön melkeen heti, kun on puuromaista. Ja nautin.

Ta-daa! Sattumien soppa..hyvää, mutta ei ehkä kauneinta...