tiistai 3. helmikuuta 2015

YouTubesta: hormonihäiriöitä kosmetiikasta!

Haluaisin pikaisesti vinkata lyhyestä ja yleisluontoisesta videosta, joka koskettaa meitä kaikkia. Mutta varsinkin naisia. Dirty Dozen Toxic Cosmetic Ingredients -videon YouTubeen on tehnyt Andrea Maxim ND Author.

Havahduin Xenoestrogeeneihin ensimmäisen kerran keväällä 2014. Aloitin pitkän infektiokierteen jälkeen Biosignature - valmennuksen ennen kuntoni lopullista romahtamista. Olin järkyttynyt tajutessani kuinka paljon kemikaaleja ja varsinkin niitä omalle hormoonitoiminnalle haitallisia kemikaaleja lappaan päivittäin iholleni.

Olen ymmärtänyt, että Biosignaturen ideana on mitata kehon koostumusta 12 eri kohdasta kehon dominoivalta puolelta ja muodostaa näiden pisteiden sekä taustatietojen perusteella arvio kehon toiminnasta. Näin saadaan tietoa kehosi hormoonien toiminnasta. Tämän jälkeen muutoksia ruvetaan tekemään niin ruokavalioosi, elämäntapoihisi, lisäravinteiden ym suhteen. Tarkempaa tietoa löydät Kaisa Jaakkolan sivuilta.

Omat muutokseni olivat hitaita. Rasvani on kertynyt vararenkaaksi kertoen stressistä ja insuliini epätasapainosta. Myös lantion alueella on ylimääräistä kertoen mm. xenoestrogeeneistä.

Hieman skeptisenä suhtautuen päädyin tekemään itselleni ihmiskokeen ennen uusia mittauksia ja vaihdoin kaiken kosmetiikan kuukaudeksi luonnonkosmetiikkaan. Ainoana toisena muutoksena oli kuidun lisäämisen ruokavalioon sekä asteittainen siirtyminen gluteiinittomaan ruokavalioon. Tätä ennen olin löyhästi hiilihydraattitietoisella ruokavaliolla. Yllätykseni oli suuri kun kuukauden kuluttua reisistä oli kadonnut 2cm ilman muita muutoksia. Laihduttamista en ollut edes yrittänyt.

Xenoestrogeeneistä voit lukea enemmän Täältä. Vapaasti suomennettuna xenoestrogeenit ovat synteettisiä tai luonnosta peräisin olevia yhdisteitä, jotka matkivat esteogeeneja. Esim. BPA, PCB ja ftalaatti ovat laajasti teollisuudessä käytettyjä aineita, joilla on estrogeeniaiä vaikutuksia elimistöömme vaikka eroavat kemiallisesti kehomme tuottamasta. Vaikutuksena mm hormoonihäiriöt liityen puberteettiin, lisääntymiseen jne.

Laaja aihe, johon täytyy kyllä perehtyä aina vain syvemmälle! Suosittelen tutkiskelemaan aihetta myös itse, omat lyhennykseni kun ovat hyvin suppeita.  Matka vähempi kemikaalista kosmetiikkaa alkakoon..



2 kommenttia:

  1. Tästä oon ohimennen kuullu. Mielenkiintoinen aihe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Mielenkiintoinen aihe, joka samalla voi olla hieman pelottavakin.. Kosmetiikan sisältämiä "pahiksia" löytyy monesta tuotteesta, mikä hillitsee jonkun verran ostamista ja saa pohtimaan mitä lopulta sitten ostaa.. Onneksi varastoni ovat loppumattomat.. ;)

      Poista