Kahvipisteen perustaminen- arjen parannus!

 Ihka oikeassa omassa kodissani on kaksi kerrosta. Pääsen käymään siellä suht harvoin, mutta kun käyn, niin nautin joka hetkestä. 

Portaat tuovat oman haasteensa ja varsinkin iltaisin huomaan välttäväni portaita. Alakerrassa on keittiö ja välillä olen todella toivonut, että voisin juoda iltasella teetä ja nauttia olostani.

Halusin tehdä pienen muutoksen, joka mahdollistaisi iltatee nautinnon ja parantaisi elämänlaatuani. Tämä vei kovalla tohinalla tehtynä 10 minuuttia ja toi suuren ilon elämääni.

Kellotan tekemisiäni varsinkin silloin, kun energiaa on vähän. Annoin itselleni aikaa 5 minuuttia ja tietenkin aliarvioin tarvitsemani ajan. Kuitenkin projektini valmistui pienellä lisäajalla sutjakkaasti.

Olin saanut työurallani edistymisen merkiksi kapselikeittimen. YouTubea selatessani tajusin, että saisin sillä myös pelkkää kiehuvaa vettä! Asetin kellon viiteen minuuttiin ja rynnin alakertaan. Rätti ja suihkepullo toisessa kädessä, mukeja ja tuikkukippoon asettamani teepussit sekä kuivamaito toisessa kädessä ja upouusi pitkään käyttämättömänä ollut kapselikeitin kainalossani vaapuin yläkertaan. Olin mielessäni laskeskellut, että olisi viisaampaa (samassa vähemmän turvallisempaa) mennä kerralla portaat tavaroiden kanssa ylös kuin vähemmillä tavaroilla kahteen kertaan. Minulla oli työhuoneessa pieni pöytä, millä oli korissa tavaraa. Siirsin ne syrjään, pyyhin pöydän ja tajusin, että tarvitsen vielä tarjottimen suojatakseni pöytää. Asiaani hyvinkin motivoituneena kiipesin portaat vielä alas ja hain tarjottimen, johon leikkelin huonekalujen jalkoihin tarkoitetusta huopateipistä joka nurkkaan pienet palat, jotta mahdollinen kosteus pääsisi tarjottimen ja pöydän välistä pois. Nappasin mukaani myös yksittäispakattuja hunajia. Ja hairahduin tekemään suodatinpusseihin muutamia teepusseja irtoteestä hiuspampulan avulla. Innostuneena kyvykkyydestäni kiipesin yläkertaan ja asettelin tavarat pöydälle. Olin niin onnellinen!

Tälläiseen tulokseen pääsin näinkin lyhyellä ajalla! Koko loppureissun nautin teetä ja olin hyvinkin onnellinen siitä, että olin kyennyt parantamaan elämääni näin vähällä!

Kuivashampoo vajaalla eurolla..

Olen ollut kuivashampoon suurkuluttaja. Tuoksut, aerosoli ja ylimääräiset aineet alkoivat kuitenkin huolestuttamaan.

Olen tämän jälkeen kokeillut erilaisia miksejä, tämä on niistä yksinkertaisin. :) Vajaalla eurolla moneksi kuukaudeksi kuivashampoot.

Hiusten pesu jäi eilen. Ja edellispäivänä. Ja okei. Pari päivää sitäkin ennen. Nyt tuli suht yllättävä meno ja matkalla nappasin perunajauhot kaupasta. Yleensä ripottelen pieni reikäisestä purkista jauhoa päähäni. Nyt varmaanki sormilla inspiroiden. :D

Pieni hetki itselle arkeen

Pidän itseäni suhteellisen positiivisena ihmisenä. Sellaisena, joka osaa mm. hymyillä, kiittää kassaa, kehuakin hieman ja pysähtyä välillä ihastelemaan asioita. 

Sain kuitenkin tänään kuntoutuksessa fysioterapeutiltani ajatuksen, johon jo heti totesinkin etten ole vielä valmis. Pallottelimme uuvuttavia asioita, sykettä, liikunnan sopivaa rasittavuutta jne. Sitten hän ottikin esille asiat, jotka voivat rasittaa, mutta toisivat samalla lisälatausta/virtaa jaksamiseeni. Siis mitäh?!? 

Ajatuksia joiden kanssa alan puntaroimaan ovat: mitkä asiat tuovat minulle energiaa? Voisinko tehdä niitä vain hetken ja nauttia siitä? Milloin on minun aikaani puolikas päivä tai päivä? Jättäisin muuta vähemmälle ja lataisin akkuja.

Jään pohtimaan asiaa,  mutta otin jo ensimmäisen askeleen. Huolellisella suunnitelulla, listoilla, ennakoimisella ja tauottamisella järjestin itselleni juuri tämän hetken. Ja aion nauttia siitä täysin rinnoin!

Aidossa arjessa pieni haave todeksi

Olen täysin tietoinen siitä, että kauniit kuvat ovat juurikin kauniita, kutsuvia ja mielelle mannaa. Nautin niistä itsekin. Niiden tuottaminen ei ole kuitenkaan minun heiniäni.

Olen kuukausia aina välillä ajatellut kuinka haluaisin pysähtyä ja juoda kupposen kahvia tai teetä nk. paremmista tasseista mukien sijasta. Loppujen lopuksi hyvinkin pienellä vaivalla toteutin sen nyt pääsiäisen kunniaksi. Tuntui niin hyvälle. Mikä taika onkaan kunnollisessa kupissa tasseineen?

HALT - ja hermostuin

Miellän itseni hyvinkin pitkäpinnaiseksi ihmiseksi. Koen olevani kiltti, empaattinen ja joustava. Mutta on päiviä ja hetkiä jolloin parhaimmat puoleni jäävät kauas unholaan. On asioita nk. triggereitä, jotka toimivat laukaisijana saaden padot murtumaan. Ajattelisin, että on olemassa asioita ja tapahtumia, jotka herättävät meissä negatiivisia tunteita ja sitten on niitä, mitkä johtavat ja aivan kuin herkistävät siihen, että tunteiden säätelymme saa tarpeekseen ja hermostuminen tai se negatiivinen tunne purkautuu. Olkoon tämä nyt keittiön pöydän ääressä tapahtuvaa psykologiaa. Aluksi vuodatusta, sitten asiaa. 

Yksi asioista, joka herättää kovasti tunteitani on ihmisten kyky olla käsittämättä, että kaikki vammat eivät ole näkyviä ja oireistokin voi vaihdella päivittäin ja jopa hetkittäin. Vaikka vammasi/ominaisuutesi olisi juuri sillä hetkellä näkymättömissä, ei se tarkoita sitä, että sitä ei olisi. Voi olla, että olet tsempannut, ennakoinut, lääkinnyt tms itsesi ja juuri sillä hetkellä voit vaikuttaa siltä kuin kaikki olisi normaalisti pienen hetken ajan. Kukaanhan ei tiedä sinun omaa todellisuuttasi kehosi sisällä, kipuja tai tarvettasi ponnisteluineen olla osana yhteiskuntaa. Ja voidaanko todella sanoa, että vammasi/ominaisuutesi (voin käyttää myös ominaisuus sanaa ainakin itseni kohdalla, koska koen sairastumiseni/vamman olevan osa minua ja pyrin aina kun mahdollista suhtautumaan siihen niin positiivisesti kuin kullakin hetkellä pystyn) on este osallistumiseesi yhteiskunnassa. Sen sijaan, että asioita siirretään muille tehtäväksi, olisi ulkopuolistenkin hetken hyvä pohtia, voisinko tässä tilanteessa ajatelle kuinka hienoa on, että rajoituksista huolimatta hän tekee itse ja olisiko jotain miten voisin mahdollistaa/auttaa tässä tilanteessa. 

Sitten asiaan, jonka haluaisin jakaa kanssasi. Ehkäpä siitä voi olla jonain päivänä apua tai jo käytät tätä. Kyseessä on neljän tunteen ”omakysely”, joka jo itsessään kehottaa lopettamaan ja pohtimaan hetken omia kokemuksia. HALTia on käytetty esimerkiksi addiktioista toipumiseen. Mutta mielestäni se sopii oikein hyvin jokapäiväiseen arkeen ja sen haasteisiin.

HALT on hyvä kirjainyhdistelmä. Halt tarkoittaa saksaksi lopettaa, mutta tässä tilanteessa sana tulee: 

H- hungry eli nälkäinen

A- angry eli vihainen

L- lonely eli yksinäinen

T- tired eli väsynyt

HALT:ista kuulin ensimmäisen kerran parisen vuotta sitten. Tämän jälkeen olen lukenut siitä jonkin verran ja ottanut sitä käyttöön niin omassa kuin muiden elämässä ( tiedättekö aikuisten miesten nälkäkiukut?!?). Monipuolisuus on oikeastaan HALTissa palvellut itseäni parhaiten. Mikäli huomaan, että mielialani laskee ja voin huonosti, pohdin onko syynä nälkä, vihaisuus, yksinäisyys tai väsymys. Käyn nämä tunteet läpi ja katson tuntuisiko joku niistä sopivalta. Mikäli tuntuu, yritän korjata asian. Lepään, soitan jollekkin tutulle, syön tai hyväksyn ärtymykseni ja hengittelen. Jos huomaan, että olen esimerkiksi tekemässä vauhdikkaita ratkaisuja, sanomassa asioita joita voisin jättää sanomatta, pysähdyn ja lopetan. Käyn HALTin läpi ja annan ajan hieman kulua. Otan vaikka pissatauon. Voin myös ennakoida ja jättää asioita tekemättä, kunnes vointini paranee.

Omien tunteiden ja kehon viestien ohittaminen on ainakin minulle välillä liiankin helppoa. Elämä vie mukanaan. Nämä neljä kirjainta akronyyminä eli lyhennesanana saa minut välillä pysähtymään ja pohtimaan asioita. Sekä välillä tekemään parempia ratkaisuja. Harvemmin asioilla on hengenhätä. 

Tänään HALT saa minut antamaan itselleni anteeksi. Kyllä, hermostuin. Ja se harmittaa.  Ruksin kuitenkin itseni kohdalla kaikki neljä kirjainta. Olen nälkäinen, vihainen, kovin yksinäinen ja uskomattoman väsynyt. Korjaan nämä asiat niin hyvin kuin taidan ja otan opikseni. Hetken päästä minun on jo parempi olla. 

Pienin askelin kohti työelämää

Kun on ollut pitkään poissa työelämästä ja oikeastaan myös sosiaalisesta elämästäkin mukaan lukien kaupoissa käynnit, kahvittelu, juhlimiset tai oikeastaan mikään asiointi kodin ulkopuolella apteekkia, kuntoutuksia ja sairaalakäyntejä lukuunottamatta, niin nyt tutisee pöksyt. Rohkaisin mieleni ja kysyin mahdollisuutta tulla seuramaan oman alani töitä ja se tehtiin hyvinkin mahdolliseksi. Ja vielä todella ymmärtäväisesti minua kuunnellen. 

Olen ollut yli viisi vuotta pois työelämästä. Tarkalleen ottaen kohta seitsemän vuotta. Niin kauan kuntoutuminen on vienyt aikaa ja toki tulee vielä viemäänkin aikaa. Viimeisten parin vuoden aikana ennen koronaa olen ollut joitakin pätkiä muutaman tunnin viikossa töissä. Joistakin on jäänyt parempi mieli kuin toisista. Kuntoutusten, palautumisen ja työminän asiantuntijuuden yhdistäminen vie rajallisista voimavaroistani yllättävän paljon.

Sanoisin olevani kovinkin epävarma. Liikkumisen rajoitteet, yllättävä uupuminen ja työelämän hektisyys ovat paketti, jossa kaikki osat eivät voi saada yhtälailla huomiota. Olen yllättynyt siitä, miten työelämään palaaminen asteittain herättää toisissa työntekijöissä tunteita. Olisin luullut, että motivoitunut työhön palaaja otettaisiin positiivisesti vastaan ja vielä ymmärryksellä. Toki ymmärrän, että työntekijät ovat valmiiksi kuormittuneita. Onkin harmillista, että hyvin pieniä työmääriä ei tueta yhteiskunnassa vaan esimerkiksi työhön paluu KEVAn työkokeilun kautta edellyttää 20 työtuntia viikossa. Se on ota tai jätä. Mikäli siihen tuntimäärään ei pysty, ei työhön paluu ole vielä ajankohtaista omista toiveista huolimatta.   Tämä on oma kokemukseni kun olen keskusteluja KEVAn kanssa käynyt.

Eilisillan plarasin Pinterestistä työvaate ideoita. Toki voisin perehtyä myös ammattikirjallisuuteen sen ajan, mutta tässä täpinässä tämä oli älyllisesti sopivampi ratkaisu. En todellakaan tiedä mitä laitan päälleni. Helppoja, mutta asiallisia vaatteita. Farkut, nätti paita ja villatakki sekä huivi taitaa olla vaihtoehdoista paras. Seuraavaksi aloin pohtimaan meikkiä - miten meikata kun maski peittää suurimman osan kasvoista. Laitanko meikkivoidetta koko kasvoille vai vain otsaan? Entäpä poskipuna? Pohdin myös lakkaisinko varpaankynteni, voisihan se tuoda itselle itsevarmuutta vaikka kukaan ei niitä näekään.. 

Laukkukin on ongelma. Rullailen pyörätuolilla, joten kädet on oltava vapaana. Crossbody laukku olisi kiva, mutta olisiko reppu kuitenkin vielä näppärämpi pyörätuolin takana. Laukkuun pitäisi saada mukaan ainakin vesipullo, pieni termospullo teetä, jonkinlainen pieni piristävä välipala, työpapereita, avainnauha, lompakko, meikkipussi (!), lääkepussi, kalenteri ja varmastikin käsidesi sekä silmälasien putsauslappuja. Useampi tasku laukussa olisi hyvä, jotta kassin kaivelu ei kuluttaisi ylimääräistä energiaa. 

Kengissä on hyvä ottaa huomioon se, että käyttäessäni toista jalkaa käsieni apuna pyörätuolin liikuttamiseen, kengän pohja ei saisi olla liukas. Aina niin mukavat muodottomat talvisaappaani lampaan karvalla vuorattuna eivät ehkä tähän tilanteeseen ole sopivat...

Kun sisäistä itsevarmuutta on naftisti, niin näköjään korvaan sitä ulkoisesti. Fake it till you make it, kuten joku viisas on joskus sanonut..

Onko sinulla ollut kokemuksia paluusta työelämään poissaolon jälkeen? Saatko ulkoisiin asioihin panostamalla itsellesi lisää itsevarmuutta? Olisiko sinulla minulle viime hetken vinkkejä?