sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

HALT - ja hermostuin

Miellän itseni hyvinkin pitkäpinnaiseksi ihmiseksi. Koen olevani kiltti, empaattinen ja joustava. Mutta on päiviä ja hetkiä jolloin parhaimmat puoleni jäävät kauas unholaan. On asioita nk. triggereitä, jotka toimivat laukaisijana saaden padot murtumaan. Ajattelisin, että on olemassa asioita ja tapahtumia, jotka herättävät meissä negatiivisia tunteita ja sitten on niitä, mitkä johtavat ja aivan kuin herkistävät siihen, että tunteiden säätelymme saa tarpeekseen ja hermostuminen tai se negatiivinen tunne purkautuu. Olkoon tämä nyt keittiön pöydän ääressä tapahtuvaa psykologiaa. Aluksi vuodatusta, sitten asiaa. 

Yksi asioista, joka herättää kovasti tunteitani on ihmisten kyky olla käsittämättä, että kaikki vammat eivät ole näkyviä ja oireistokin voi vaihdella päivittäin ja jopa hetkittäin. Vaikka vammasi/ominaisuutesi olisi juuri sillä hetkellä näkymättömissä, ei se tarkoita sitä, että sitä ei olisi. Voi olla, että olet tsempannut, ennakoinut, lääkinnyt tms itsesi ja juuri sillä hetkellä voit vaikuttaa siltä kuin kaikki olisi normaalisti pienen hetken ajan. Kukaanhan ei tiedä sinun omaa todellisuuttasi kehosi sisällä, kipuja tai tarvettasi ponnisteluineen olla osana yhteiskuntaa. Ja voidaanko todella sanoa, että vammasi/ominaisuutesi (voin käyttää myös ominaisuus sanaa ainakin itseni kohdalla, koska koen sairastumiseni/vamman olevan osa minua ja pyrin aina kun mahdollista suhtautumaan siihen niin positiivisesti kuin kullakin hetkellä pystyn) on este osallistumiseesi yhteiskunnassa. Sen sijaan, että asioita siirretään muille tehtäväksi, olisi ulkopuolistenkin hetken hyvä pohtia, voisinko tässä tilanteessa ajatelle kuinka hienoa on, että rajoituksista huolimatta hän tekee itse ja olisiko jotain miten voisin mahdollistaa/auttaa tässä tilanteessa. 

Sitten asiaan, jonka haluaisin jakaa kanssasi. Ehkäpä siitä voi olla jonain päivänä apua tai jo käytät tätä. Kyseessä on neljän tunteen ”omakysely”, joka jo itsessään kehottaa lopettamaan ja pohtimaan hetken omia kokemuksia. HALTia on käytetty esimerkiksi addiktioista toipumiseen. Mutta mielestäni se sopii oikein hyvin jokapäiväiseen arkeen ja sen haasteisiin.

HALT on hyvä kirjainyhdistelmä. Halt tarkoittaa saksaksi lopettaa, mutta tässä tilanteessa sana tulee: 

H- hungry eli nälkäinen

A- angry eli vihainen

L- lonely eli yksinäinen

T- tired eli väsynyt


HALT:ista kuulin ensimmäisen kerran parisen vuotta sitten. Tämän jälkeen olen lukenut siitä jonkin verran ja ottanut sitä käyttöön niin omassa kuin muiden elämässä ( tiedättekö aikuisten miesten nälkäkiukut?!?). Monipuolisuus on oikeastaan HALTissa palvellut itseäni parhaiten. Mikäli huomaan, että mielialani laskee ja voin huonosti, pohdin onko syynä nälkä, vihaisuus, yksinäisyys tai väsymys. Käyn nämä tunteet läpi ja katson tuntuisiko joku niistä sopivalta. Mikäli tuntuu, yritän korjata asian. Lepään, soitan jollekkin tutulle, syön tai hyväksyn ärtymykseni ja hengittelen. Jos huomaan, että olen esimerkiksi tekemässä vauhdikkaita ratkaisuja, sanomassa asioita joita voisin jättää sanomatta, pysähdyn ja lopetan. Käyn HALTin läpi ja annan ajan hieman kulua. Otan vaikka pissatauon. Voin myös ennakoida ja jättää asioita tekemättä, kunnes vointini paranee.

Omien tunteiden ja kehon viestien ohittaminen on ainakin minulle välillä liiankin helppoa. Elämä vie mukanaan. Nämä neljä kirjainta akronyyminä eli lyhennesanana saa minut välillä pysähtymään ja pohtimaan asioita. Sekä välillä tekemään parempia ratkaisuja. Harvemmin asioilla on hengenhätä. 

Tänään HALT saa minut antamaan itselleni anteeksi. Kyllä, hermostuin. Ja se harmittaa.  Ruksin kuitenkin itseni kohdalla kaikki neljä kirjainta. Olen nälkäinen, vihainen, kovin yksinäinen ja uskomattoman väsynyt. Korjaan nämä asiat niin hyvin kuin taidan ja otan opikseni. Hetken päästä minun on jo parempi olla. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti