maanantai 21. syyskuuta 2015

Joku roti laukussakin pitää olla..

Kun elämä myllertää, pitää yrittää jotenkin vain luovia eteenpäin. Pieniä kiintopisteitä voi ilmestyä näkökenttään tai niitä voi yrittää luoda. Voi myös opetella aivan uusia asioita, jotka tuovat siihen kaaokseen pienen pientä järjenhippua...

Käytin omassa arjessani pitkään Gollan kännykkäpussia, jossa kulki niin kännykkä, satunnaisesti ja usein häviksissä oleva raha, kasa kortteja ja hurja nippu kuitteja. Aikoinaan pinssi oli koristellut kukkaroa, mutta rikki mentyään ajatus kulki mukana paperin palana - " I bitch therefore I am" . :)


Tyhjäsin kuitit ja poiston vanhentuneet etukortit. Jatkossa varmaankin laitan harvemmin käyttämäni kanta-asiakaskortit erilliseen korttikukkaroon, jota kuljetan mukanani.
Päädyin alennuksessa olevaan ois:in "aikuisten" ihmisten kukkaroon hieman arkaillen, mutta pian käytännöllisyyteen rakastuen.







                                    
         Useita korttitaskuja, tilaa kuiteille, lahjakorteille ja jopa rahalle!:D


Samassa kaaoksen ahdistuksessa ostin itselleni pinkin kotelon 
passia varten, johon sijoitin myös 
Finnairin, Siljan ym matkustukseen liittyvien firmojen kanta-asiakaskortit.
Eläimet saivat omia passejaan varten oman kotelon. 



Laukussa opettelen pitämään kännykkää sekä avaimia 
helposti ulottuvillani ulkotaskussa.
 Työavaimet tulevaisuudessa sidon avainnauhasta hihnaan ja tiputan kassin pohjalle.    

Alelaukkuni ihana yksityiskohta.


Kaikki ostamani tuotteet olivat 40-70% alennuksessa. Ostin passikoteloita muutaman ylimääräisen, jotta voin antaa niitä joululahjaksi. Jos pystyn helpottamaan arkeani niin, että löydän kännykän, laukusta sen soidessa ja avaimet ovat useimmiten oikeassa paikassa niin kyllä jo se helpottaa.

Olen alkanut ajattelemaan, että tavarat joita kiiressä laittaa väärään paikkaan ajatellen,  että nopeuttaa toimintaansa, hidastaa jossain kohtaa paljon enemmän kuin silloin jos olisi kerralla ne laittanut oikeaan paikkaan.

Haluaisin vielä lisätä pari YouTube-videota, jotka käsittelevät aihetta ja ovat innostaneet minua.

DoItOnADime:n iloinen video kukkaron järjestämisestä ( yksi lemppari YouTube-kanavistani!)

lyhyt ja yksinkertainen bag makeover (lähemmäs 3 milj katselukertaa)


Onko sinun laukkusi ja lompakkosi järjestyksessä? Haluaisitko jakaa elämän opettamia vinkkejä?:)

12 kommenttia:

  1. Ihana laukku :) Täytyypä katsoa video!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset!:)
      Laukku on alennusrekistä ja ollut ahkerassa käytössä. Mukana ollut pitkä olkahihna lupaa laukun ripustamisen kaulaan jättäen kädet vapaaksi pyörätuolireissuja varten.
      Suosittelen videoita - lyhyitä ja ytimekkäitä. :D

      Poista
  2. Onpas tyylikäs lompsa ja laukku! Kiva nähdä, että jonkun muunkin lompakko kerää kuittikasoja,kortteja ym. ;) Omani on sellainen, että hädin tuskin kehtaa julkisilla paikoilla sitä avata...Laukku alkaa olla samaa kaliiperia, pitäisi tyhjentää välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kommentoit!:)
      Mielestäni myöskin tyylikkäitä ja värinä käyvät aika monenkin kanssa yhteen. Hienointa oli löytää nämä alesta!
      Mukava tietää, että en ole ainut jonka lompakko imaisee kaiken sisällensä. Yhdessä laukkuvideossa rouva kertoi maksavansa laskut viikottain ja samalla tyhjäävänsä laukkunsa ja lompakkonsa kaikesta ylimääräisestä.. Siihen en taida pystyä.. ;)

      Poista
  3. Ihana sininen rahapussi:) Siinä on tosiaan erittäin hyvästi noita lokeroitakin. Minä en erityisemmin välittäisi kuljettaa laukkua mukana, mutta useimmiten on pakko, että saa sen rahapussin ja kännykän johonkin. Joskus sentään mahtuu takintaskuun ne. Nyt syksyn tullen mulla on ollut käytössä sellainen takki, jossa ei ole taskuja lainkaan. Aamuisin saatan lapset taksille ja puhelin olisi hyvä olla mukana, mutta nyt ei ole muutamana aamuna ollut, kun en sinne nyt kassiakaan mokoman takia raahaa ja hameessakaan ei taskuja ole ollut. Jos on farkut niin sinne taskuun kyllä sopii. Minun pitäisi siis tehdä takkiin tasku tai sitten joku kännykkäpussi. Saa nähdä saanko aikaiseksi. Ei kovin iso homma kyllä olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Ymmärrän hyvin, laukku on liikaa, mutta taskuttomuudella ei voi pahemmin mitään. Pieni kännykkäpussi, jonka saisi kaulaan tai kehon yli ristiin voisi olla näppärä. Ja jos saattoreissulta tulee suoraan lähtö niin pussukan saa upotettua isompaan kassiin.
      Osaisitko taitavana ihmisenä ommella sellaisen?

      Poista
  4. Tyylikkäät ostokset! Laukku järjestyksessä, elämä järjestyksessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset - niin kommentista kuin kehuistakin! :)
      Joku viksu on sanonut, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.. Sitä yritän noudattaa eli pienin palasin asioita järjestykseen hyvän suunnitelman turvin.. :) ja kuten sanoit. - laukku järjestyksessä= elämä järjestyksessä!;D

      Poista
  5. Ihania ostoksia ja hyvät alet ❤️Laukut on ihania, mikähän siinäkin on että noita laukkujakin pitää olla niin monta erilaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja heti alkuun haluan toivottaa hyvää loppuviikkoa!😄 toivotuksistasi tulee aina hyvälle mielelle..
      Laukkuja pitää olla monia, eihän sitä voi vaan yhdellä pärjätä. ;) Ja kun jokaiselle tilanteelle on erilaisensa. Pahimmillaan minulla on ollut kengät ja laukku samaa sävyä. :) onneksi "monilaukkuisuus" on pieni synti nykymaailmassa, ja varmasti ( ainakin toivottavasti..) anteeksi annettavissa. :D

      Poista
  6. ♥kivat ostokset! Juu, on mukava tunne, kun laukku on järjestyksessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!:)
      Paljon on vielä matkaa siihen, että laukussa olisi aina selkeä järjestys, mutta jostain on hyvä aloittaa!:)

      Poista