maanantai 28. syyskuuta 2015

Elokuu 2015- ehkä elämäni onnellisinta aikaa..

Elämä on ylä- ja alamäkiä, pieniä onnenhetkiä ja suuria suruja. Asioita, joita ei osaa arvostaa, ennenkuin ne menettää. Itsestäänselvyyksiä, jotka eivät olekaan itsestään selviä...

Olen viettänyt kesät mökkeillen koko elämäni. Viimeiset kaksi vuotta olin viettänyt harvinaisia kesiä - ensin sairaaloissa pyörätuolissa ja sitten kaupungissa lyhyitä matkoja kävellen. Voin kertoa, että sydämeni pakahtui onnesta, kun liikuntakykyni parani sen verran, että kykenin laskeutumaan mäkeä alas mökin ja meren luo. Itkin. Sitten kun mökille pääsin, ei minua saanut sieltä enää pois. 

Haluaisin muutaman kuvan kauttaa jakaa hetkiä onnestani. 


Rakas terassimme

Toki eläimet mökkeilevät myöskin..

Voimakuvani

Romanimme.

Minulle aiemmin kuulunut auringon ottopaikka...

Iltarusko

Laumanvartijamiksini, elämäni rakkaus


Elämä ei voi olla pelkkää iloa, sillä silloin ei osaisi arvosta yksinkertaisten hetkien kauneutta. Voin vakuuttaa, että olen kehittynyt siinä suunnattomasti!

14 kommenttia:

  1. Kokemasi jälkeen osaa arvostaa arjen pieniä hetkiäkin varmasti ihan eri tavalla <3 Mukavaa että olet viihtynyt mökillä ja kuvat kertoo että hyviä hetkiä mahtuu elämääsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentistasi! Ja kiitos kun jaksat kommentoida, arvostan sitä!
      Se on totta, että kun on vaikeaa niin pienet asiat voivat tehdä niin iloiseksi. Saan olla kiitollinen, että elämässäni on niin paljon hyviä asioita ja olen oppinut niin paljon.

      Poista
  2. Ihania kuvia, niistä tosiaan välittyi onnellisuutesi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mulan!
      Mukavaa, että kuvista välittyy onnellisuus, olen siis onnistunut!:)

      Poista
  3. Hienoa, että olet päässyt taas nauttimaan mökillä olosta! :) Ja ehkä vielä upeampaa on se, ettet ole katkeroitunut, vaan osaat edelleen löytää onnelliseksi tekeviä asioita ympäriltäsi. Nuo karvaiset kaverit eivät varmastikaan ole ihan vähäisessä roolissa siltä osin... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Signe ihanasta kommentistasi!
      On huonoja päiviä, jolloin koen elämäni epäreiluksi, olen väsynyt hitaaseen edistymiseeni ja koko maailma tuntuu kaatuvan päälle. Silloin on vain pysähdyttävä hetkeksi ja hyväksyttävä tilanne. Onneksi näitä päiviä ei ole liian usein, vaan koen kaiken tämän jonkinlaisena lahjana sekä mahdollisuutena kehittyä ihmisenä, nähdä elämää eri vinkkelistä sekä olen tavannut aivan upeita ihmisiä!
      Olet oikeassa - karvakorvat ovat suuressa roolissa vointini kohentumisen suhteen. Vakuutuin "terapiakoiran" hankinnasta, kun katselin YouTube-videoita sotilaista, jotka kärsivät posttraumaattisesta stressireaktiosta ja saivat itselleen kodittoman koiran ja tarkoituksen elämälleen. Oma laumanvartijamiksini toimii tukena ja nostoapuna, mutta on ikävä kyllä liian haastava terapeutti tällä hetkellä, joten pikkainen romani Sweetie kuivaa kyyneleeni. :)

      Poista
  4. Ihanaa! Itkupillinä täällä kun kerroit tuon. Kuulit meren kutsun ja menit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos koskettavasta kommentistasi!❤️
      Mökillä olo on ollut minulle aina hyvin tärkeää ja voimaannuttavaa. Vesi taas elementtinä on hyvin ominaista minulle ja allasterapiaa onkin käytetty heti kuntoutumisen alusta pyörätuolin rajottaessa minua liikaa... ;)

      Poista
  5. Niinpä, juuri niin. Pieniä onnenhetkiä ja suuria suruja.

    Toisinaan (tai joskus useinkin..) on todella vaikea käsittää, että miksi elämä on ikään kuin "raastanut alastomaksi". Ei ole minkäänlaista vastausta kysymykseen miksi. Mutta annas olla, kun niitä pieniä ilon hetkiä eksyy joukkoon, niin voi että ❤️ Voi sanoa kaikelle skeidalle, että so what, tässä ollaankin vielä, anna palaa. Ne on arvokkaita hetkiä ❤️ ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viksusta kommentistasi! Luin sen ihan useampaan kertaan. Olen usein todennut oloni olevan kuin vereslihalla. Pienikin asia sattuu, mutta eteenpäin on mentävä. Sitten kuin huomaa sen pienenkin edistymisen niin siitä on otettava kaikki ilo irti!
      Juuri näin, tähän lasiin mahtuu vielä - onko lisää haasteita?;)

      Poista
  6. Joo, kummasti sen arvo, minkä menettää, nousee. Tiedän tuon tunteen pienemmässä mittakaavassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja mukavaa kun jaoit kokemustasi! :)
      Niinhän se on, että asioita ei välttämättä osaa arvostaa ennenkuin ne menettää. Jännää on myös se, että huomaa lopulta arvostavansa ihan erilaisia asioita. Tällä hetkellä hyvin onnelliseksi tekee sängyssä kehräävä kissa ja ystävän kutomat villasukat jaloissa. :)

      Poista