sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Rauhaisaa vuotta 2015!

Kuten kuuluu, on vuoden vaihtumisessa jotain maagista, jotain lupaavaa. "Tänä vuonna onnistuu nekin  asiat, mitkä eivät edellisvuona onnistuneet"- asenne leijailee ilmassa. Mikäs siinä - pääasia, että jaksaa yrittää ! :)

Joku viisas on joskus sanonut, että vain sillä on merkitystä mitä tekee kun on kaatunut. Ei siis kaatumisella itsellään. Eikä varmaankaan silläkään ole merkitystä montako kertaa on kaatunut, vaan sillä että toistamiseen päättää nousta ylös ja jatkaa..

Aina ei jaksa. Eikä tarvitsekkaan. Omaa kehoa kuuluu ja pitää kuunnella. Miksi ei hetken voisi hengähtää, vaikka makaisikin maailman suurimmassa kuralätäkössä suu täynnä mutavelliä? Jos silloin ei pysähdy edes hetkeksi, niin ei voi myöhemmin muistaa miltä pohjalla todella tuntui. Silloin ei osaisi eikä muistaisi iloita siitä hetkestä kun on ansiokkaasti onnistunut.

Haluaisin oppia mittaaman ajan kupillisilla hyvää teetä, hiljaa tippuvilla lumihiutaleilla, koiran hännän heilutuksilla. Tai hyvinä hetkinä, jolloin todella olen läsnä imien itseeni sen hetken tuomaa onnea. Sillä vain sillä hetkellä on silloin merkitystä..

Olen ihastunut uuteen YouTube kanavaan Sprout and Blossom, jonka mukaan aamutkin voivat olla ZEN! Erään videon lopuksi löysin minua koskettavan ajatuksen, joka voisi kuvata matkaani kohti hetkiä, jolloin vain olen itse itseäni varten. Läsnä. Hetkessä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti