torstai 8. tammikuuta 2015

Varastojen kätköstä: Dermosil Cool-tip eyecream

Kun kyseessä on kuitenkin kuntoutumista edistävää kirjoittelua eikä viimeisien trendien perässä kipittämistä, päädyin kirjoittamaan tuotteesta, joka ei ole enää Dermosilin valikoimissa. Harmi!

Omistan paljon kosmetiikkaa, josta osa taitaa olla jo "vuosikerta-mallia". Luotan nenääni ja käytän tuotteet vaikkakin parasta ennen- päivä olisi jo ohittunut. Outo haju tai tuntu saa tuotteet toki siirtymään kohti roskista.

Löysin Dermosilin cool- tip eye creamin äitini avustuksella varastoistani ja ihastuin. Silmänympärysten hoito tuntuu usein ylitsepääsemättömän raskaalta, sillä voidetta tulee liikaa, sitä menee silmään tms. Nyt silmänympärysvoiteen levitys taitaa olla suosikkitehtäviäni.. Tämä on syrjäyttänyt myös muut silmänympärysvoiteet käytöstä.



Tuote on näppärässä tuubissa, jonka ihanin osa on sen viileä metallinen pää. Koosmutus on kevyen voidemaista ja hyvin imeytyvää. Erityisen ihmeellisiä tuloksia en ole vielä havainnut, mutta lähinnä koen apua tulleen juuri kosteutuksen suhteen. Levittelen voidetta innolla ja hartaudella nauttien viilennyksestä. Ja tietenkin aamuin illoin!;)

Inci ja ihme-pää!;D

Joten, jos varastoistasi löydät kyseisen silmänympärysvoiteen niin kokeile! Voit vaikka ihastuakin..:D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti