Tiedättekö ne rasittavan hyväntuuliset ihmiset, joiden pienikin vastaisku suurista puhumattakaan käännetään positiiviseksi? He hymyilevät aina ja hymy ei ole heille ehtymätön luonnonvara. Huonona päivänä he ovat rasittavia. Hieman parempina päivinä kadehdittavia.
Olen yrittänyt harjoitella positiivisuutta jo vuosia. Uskon, että osa siitä on synnynnäistä, osa opittua ja sen toteutus sitten tahtotila. Varsinkin sairastumisen myötä olen tavannut paljon ihmisiä aallon pohjalla. Osa jää sinne ja osa nousee takaisin pintaan pienen uppeluksen jälkeen. Muistan ensimmäiseltä työviikoltani vastavalmistuneena kokeneemman työkaverin lauseen " ui tai uppoa". Silloin pidin sitä kovana puheena, nyt elämän faktana.
Rasittavan iloisia ihmisiä kuuluu myös lähipiiriini. Misteri on ehkä rasittavin, sillä harvemmin häntä näkee pahalla tuulella ja suuremmatkin ongelmat ratkaistaan hymyillen ja rauhassa. Riitely on hyvin haasteellista ihmisen kanssa, joka on perusoptimisti..
En oikein itsekkään tiedä mitä yritän sanoa. Haluaisin kai sanoa, että elämä on luonnostaan aallokkoa, jossa on tehtävä paljon töitä, jotta pääsee takaisin pinnalle. Optimismi ei ole itsestäänselvyys vaan tahtotila. Ja uskoisin, että positiivinen ihminen saavuttaa enemmän kuin pessimisti. Elämä kun kuitenkin on pettymyksiä täynnä, joten ilo on revittävä kaikkialta mistä sen vain löytää. Askel askeleelta...
Avuksi positiivisuuden harjoitteluun löytyy Positiivareitten ilmaisessa ajatusten aamiaisessa, jonka tilaaja olen ollut pitkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti