maanantai 18. elokuuta 2014

Pullea päästä varpaisiin...

Lähes koko elämäni olen taistellut ylipainoni kanssa - en ole vieläkään voittanut...
Lihavat ihmiset mielletään usein laiskoiksi, saamattomiksi ja vielä tyhmiksikin... Ja toki ylipaino johtuu aina kulloisenkin ihmisen huonosta itsekurista... Tälläiset mielleyhtymät ovat jotenkin niin vanhoillisia. Ylipainoa ihannoimatta koen kuitenkin siihen kohdistuvan liian suuren negatiivisen latauksen - laihuus tai normaalipaino kun ei tee ihmistä automaattisesti onnelliseksi, tehokkaaksi tai terveeksi...

Varmaankin noin vuosi sitten ripustin rukkaset naulaan. Painon kanssa vatvominen saa riittää. Punnitukset, joiden tulos vaikutti koko päivän mielialaani saivat jäädä. Otin uuden asenteen. Sen sijaan, että haluaisin laihduttaa haluankin terveyttä ( öhöm, unohdetaan hetkeksi tämän hetken tilanne), virtaa ja muodokkaan lihaksikkaamman vartalon. Puntarointi saisi jäädä.


Viime syksynä otin hetkeksi askelmittarin käyttöön. Olen joskus painanut mieleeni, että 6000 askelta riittää ylläpitämään kuntoa, 12000 askeleella taas on vaikutus kehon koostumukseen.
Alkuun sain askeleita kasaan n. 6000 askelta päivässä. Usein jo työpäivän jälkeen askelia oli noin 3000 kun olin yrittänyt hoitaa osan asioista kävelemällä soittamisen sijasta. Koiran kanssa lenkkeilyn ja sohvalla löhöilyn kanssa sain askeleet reiluun 6000. Koska olen aina ollut kilpailuhenkinen sain askeleitten seuraamisesta itselleni pienen innostuksen...

Seurasin askeleitani parin kuukauden ajan, askelmittarin löysin parilla eurolla kirpputorilta. Loppuvaiheessa askeleitten määrä nousi n. 10 000. Työpäivän aikana tapahtuva liikkuminen pysyi suunnilleen samana, mutta lisäsin vapaa-ajan aktiivisuutta. Lenkit koiran kanssa pitenivät sekä kotona yritin saada askelia kasaan puuhailemalla hieman enemmän ja viemällä tavaroita heti paikoilleen sen sijaan, että kasaisin niitä ja veisin kerralla.

Askelmittarista luovuin kun huomasin päivittäisen aktiivisuuden lisääntymisen tulleen jo hieman tavaksi, välillä toki pitää liikkumisen tärkeys palauttaa mieleen...


Päädyin myös keväällä palkkaamaan itselleni Biosignature- valmentajan. Jo heti alkuun tein selväksi, että laihduttaminen ei ole se idea vaan terveys, jaksaminen ja hyvä mieli. Kuitenkin tarkoitus oli tehdä pitkän aikavälin muutoksia, jotka kantaisivat myös arjessa. Toki en laittaisi pahakseni jos kehon koostumus ja mittasuhteet hieman tiivistyisivät pitkällä aikavälillä muutosten myötä. Suuren peppuni haluan kuitenkin säilyttää. Biosignaturesta voit lukea lisää Kaisa Jaakkolan blogista.
Olen päätynyt siihen, että suurimmalla osalla eri ruokasuuntauksista on niin hyvät kuin huonot puolensa. Absoluuttista totuutta ei ole ja jokaisen ollessa yksilö pitää kokeilemalla ja itseään kuuntelemalla löytää itselleen oikea tapa.


Kolmantena hyvänä muutoksena arkeeni ja kohti itseni hyväksymistä oli pukeutumisneuvojan vierailu. Sen sijaan, että ostelen uutta ja yritän löytää jotain päällepantavaa epätoivoissani, halusin oppia löytämään aarteet omasta kaapistani. Kertaluontoisena ostoksena toki kallista lystiä ( alkuperäinen hinta 150€), mutta pidemmän päälle varmastikin sijoitus. Löysimme kaapistani paljonkin ihanuuksia ja uusia tapoja pukea vaatteita. Mutta mikä tärkeintä - tavan pukea muodokas vartalo näyttävästi ja itseään häpeämättä.
Jos haluat ostaa naisellia vaatteita itsellesi suuremmasta kokoluokasta voin lämpimästi suositella Zizzin myymälöitä, joissa vaatteet ovat kokoa 42-56. Istuvuus on katsottu muodoille sopivaksi ja myyjät ainakin niissä liikkeissä joissa olen itse vieraillut ovat todella asiantuntevia. Kannattaa myös liittyä kanta-asiakkaaksi, jolloin saa hyviä kanta-asiakasalennuksia tekstiviestitse. Vanhin Zizzistä ostettu toppi taitaa olla ainakin nelisen vuotta vanha ja vielä täysin ehjä. Viime talvena käytin lähes jatkuvasti Zizzin farkkulegginssejä niiden mukavuuden, mutta myös napakkuutensa vuoksi.
Myös Seppälällä on Great Girls, jonka koot ovat 38/40-50/52. Useamman vaatteen olen kotiini kantanut ja hyvillä mielin ylläni pitänyt. Kuitenkin pientä nuhjaantumista on havaittavissa käytön seurauksena..

Muutaman vuoden sisällä koen nämä asiat tärkeimmiksi ahaa- elämyksiksi vaa'an päällä pomppimisen sijasta. Pieniä muutoksia kerrallaan eläen tässä päivässä ja tehden niitä joka päivä uskon jonain päivänä olevani terveempi, iloisempi sekä tiivistetysti muodokas. ;)


Isoja, iloisia naisia vielä päivän piristykseksi..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti